Johanna Enqvist on aloittanut Jyväskylän yliopiston museologian apulaisprofessorin (Associate Professor, Tenure Track) tehtävässä 1. elokuuta 2025. Tehtävä on viisivuotinen ja se sijoittuu humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle.
Museologian apulaisprofessorin vastuulla on museologian tieteenalan kehittäminen vastaamaan museo- ja kulttuuriperintöalan koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laajenevia tarpeita. Keskeisenä tavoitteena on museo- ja kulttuuriperintöalan tieteellisen tutkimuksen merkityksen edistäminen sekä sen kytkeytyminen korkealaatuiseen kansainväliseen tutkimuskenttään.
Enqvist esittäytyi syyskuun alussa järjestetyssä Museologian tulevaisuus -seminaarissa. Hän katsoi puheenvuorossaan museologian tulevaisuuteen korostaen museologian merkitystä tutkitun tiedon puolustajana:
”Museoinstituutio muodostaa väkevän yhteiskunnallisen voiman, jolla on valtaa vaikuttaa käsityksiin maailmasta, ihmisyydestä ja merkityksellisestä elämästä. Museoihin kohdistuva poliittinen painostus sekä pyrkimykset niiden sensurointiin tai autoritaariseen ohjailuun kertoo osaltaan museoiden merkityksestä demokratian, tutkitun tiedon ja totuuden puolustajina. Poikkitieteellisenä ja moninäkökulmaisena tutkimusalana näen museologian kehittyvän tulevaisuudessa sekä tieteen ja taiteen vuoropuhelussa että likeisessä yhteistyössä museoalan ja -ammattilaisten kanssa”, sanoo Enqvist.
Enqvist siirtyi museologian apulaisprofessorin tehtävään Suomen tiedekeskukset ry:stä, jossa hän toimi pääsihteerinä. Enqvist on väitellyt filosofian tohtoriksi arkeologian alalta Helsingin yliopistosta vuonna 2016.
Vuoden 2023 alusta Jyväskylän yliopiston museologian määräaikaisena työelämäprofessorina toimineen Leena Paaskosken toimikausi päättyy vuoden 2025 lopussa. Paaskoski hoiti tehtävää osa-aikaisesti Luston kehittämisjohtajan työn ohella.