Porissa oli vilkas museokesä: Satakunnan Museossa, Porin taidemuseossa, Rosenlew-museossa, Luontotalo Arkissa ja Rakennuskulttuuritalo Toivossa vieraili yhteensä 31 294 kävijää.
Kesä-elokuussa museoissa toteutettiin kysely, jossa selvitettiin muun muassa matkailijoiden syitä saapua Poriin. Kävijäkyselyyn vastasi 438 museokävijää, joista 363 oli matkailijoita. Vastanneista yli puolet kertoi tulleensa kaupunkiin museoiden vuoksi.
”Tulokset vahvistavat käsitystä museoiden roolista Porin vetovoimatekijänä tukien paikallisen kulttuurielämän lisäksi myös alueen taloutta ja matkailun kehitystä”, toteavat Porin taidemuseon johtaja Anni Venäläinen ja Satakunnan Museon johtaja Johanna Jakomaa tiedotteessa.
Vastaukset osoittavat, että museot vaikuttavat suoraan siihen, miksi matkailijat saapuvat Poriin. Ympäri vuoden toimivat museot houkuttelevat matkailijoita myös matkailusesonkien ulkopuolella.