Kirsi Ojala on ollut kevään työvapaalla, muttei vailla työtä. Helmikuussa hän jäi muutamaksi kuukaudeksi pois päivätyöstään KAMU Espoon kaupunginmuseon yhteisömanagerina.
Kiirettä pitää silti: neljässä kuukaudessa pitäisi luoda perustukset uudelle yhdistykselle. Ojala on työnsä ohella museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkoston TAKOn puheenjohtaja. Nyt verkostosta tehdään yhdistystä. “Noin 100 museota perustaa yhdistystä, mikä ei ole ihan halki, poikki ja pinoon. Tarvitsemme säännöt, joihin hyvin erilaiset museot voivat sitoutua.”
Ojalalle kevät on ollut työrintamalla erilainen siksi, että hän on puuhannut pitkälti itsekseen. “En ole parhaimmillani, kun työskentelen yksin, vaikka pidänkin itsenäisestä työstä. Usein olisi kiva puhua jonkun kanssa ihan just heti nyt.”
Uudet avaukset
Myös Ojalan ura museoalalla alkoi kaipuusta tehdä asioita muiden kanssa. Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen apurahatutkijan arki ei tuntunut enää omalta.
Opiskellessaan Suomen historiaa ja muun muassa museologiaa Ojala oli tehnyt kesätöitä pienissä paikallismuseoissa, mutta piti tutkijuutta kiinnostavampana urapolkuna. Kunnes hän tajusi, että olikin ehkä valinnut väärin.
“Ystäväni oli töissä Keski-Suomen museossa. Hän kysyi, kiinnostaisiko minua kokeilla museoalaa kolmen kuukauden projektityönä. Olen siitä aika ennakkoluuloton, etten miettinyt ehdotusta puolta minuuttia pidempään.”
Pian Ojala oli jo suunnittelemassa Rautpohjan tehdasmuseota yrityksen viestijöiden ja henkilökunnan kanssa. Kolmen kuukauden projektista Keski-Suomen museossa hän jäi sille tielleen, ja on museoalalla yhä, 14 vuotta myöhemmin. Projektin jälkeen työ jatkui Keski-Suomen museon amanuenssin sijaisena.
“Huomasin monipuolisen, vaihtelevan ja sosiaalisen museotyön sopivan minulle, enkä koskaan palannut yliopistoon.”
Yhteisöllisyys
Yhteisöt ja niiden luomat verkostot ovat avanneet Ojalalle uusia ovia. Suomen kellomuseossa työskennellessään Ojala tutustui esimerkiksi Tekniikan museon silloiseen museonjohtajaan, joka ohjasi alalle vasta tullutta kollegaa.
Kun Tekniikan museoon haettiin myöhemmin kokoelmapäällikköä, Ojalan oli helppo tehdä päätös hakea. Siellä vierähtikin kahdeksan vuotta.
Museota ei ole ilman kokoelmia, mutta kaikki lähtee ihmisistä ja yhteisöistä, jotka kokoelmiin liittyvät, Ojala sanoo. “Yhteisöjen kanssa toimiminen on urani punainen lanka. Tekniikan museossa työskentelin erilaisten tekniikan ja teknologia-alojen asiantuntijoiden, ammattilaisten ja harrastajien kanssa. Ajattelen, että minulla on museo-osaaminen, mutta asiasisältö tulee aina erityisalan osaajilta.”
Vuodesta 2020, jälleen vaihtelun halusta, Ojala on työskennellyt KAMU Espoon kaupunginmuseossa, ensin määräaikaisena intendenttinä, sitten yhteisömanagerina. Vaikka yhteisömanageri on alalla uudehko titteli, vastaavaa työtä museot ovat tehneet jo vuosikymmeniä. Ojala tunnistaa espoolaiseen kulttuuriperinnön keräämiseen linkittyviä yhteisöjä ja vahvistaa yhteistyötä niiden kanssa.
Museo voi ja sen kannattaa tehdä yhteistyötä vaikkapa asukasyhdistyksen, sateenkaarisenioreiden, kalastusyhdistysten, marttojen tai nuorten mopoilijoiden kanssa – juuri niiden, joiden kulttuuriperintöä museo tallentaa.
Innostuminen
Museoammattilaisena Ojala on kiinnostunut vähän kaikesta. Hän on kova innostuja. Siinäkin määrin, että jotkut välillä toppuuttelevat. “Siksi onkin niin hyvä, että saan tehdä työssäni yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Siten balanssi säilyy.”
Palkkatyön ja verkostotyön yhdistäminen on niin ikään vaatinut intoa. Ojala on ollut TAKO-verkoston aktiivi yli 10 vuotta. Verkostossa toimii seitsemän eri aihepiirien mukaan muodostettua yhteistyöryhmää, eli poolia.
Kellomuseon aikoina Ojala aloitti Tuotanto, palvelut ja työelämä -poolin jäsenenä. Myöhemmin rivijäsenyys vaihtui poolin puheenjohtajuudeksi ja sitä kautta myös verkoston ohjausryhmän jäsenyydeksi.
“Olen yhteistyöihminen kaiken kaikkiaan. Verkostoyhteistyö ja yhteinen kehittäminen voimaannuttaa, sillä saan apua, ideoita ja vinkkejä omaan työhöni ja voin vastaavasti jakaa oivalluksiani muille.”
Tulevaisuus
Ojalan mielestä työssä hienointa on, että voi kasvaa ja kehittyä ammatissaan kollegoiden kanssa ja avulla. Sama koskee museoalaa. Kokoelma- ja tallennustyössä esimerkiksi moninaisuuden huomioon ottaminen vahvistuu jatkuvasti. “Museo ei voi yksin päättää, mikä on tärkeää, vaan sen tietävät parhaiten yhteisöt, joita asia koskee. Siksi niiden on oltava tietoisesti mukana tekemässä päätöksiä ja ratkaisuja.”
Kenen aineettoman ja aineellisen kulttuuriperinnön kanssa tässä nyt työskennellään? Sitä Ojala miettii sekä puheenjohtajana että yhteisömanagerina. “Espoolaisista viidesosa puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Kokoelmien tulisi kertoa kaupungin ihmisistä, moninaisesta kaupungista.”
Ojala on historioitsijataustalla töissä muistiorganisaatiossa ja kokee olevansa aina menossa eteenpäin. Edessä onkin toivottavasti jälleen uusia avauksia, sillä TAKO-yhdistyksen perustamiskokous on tarkoitus pitää kesällä.