Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa 12.4.2026 asti esillä oleva Type3-näyttely on taiteilija Pasi Rauhalan kunnianhimoinen audiovisuaalinen ja vuorovaikutteinen teoskokonaisuus, joka vie kävijät tekoälyn hallitsemaan tulevaisuuteen. Kyseessä on uudenlainen näyttely, joka ammentaa estetiikkansa ja kokemuksellisuutensa videopelien maailmasta.
Seitsemään näyttelysaliin rakentuva tarinallinen kokonaisuus kuljettaa kävijän päähenkilö Isaacin jalanjäljissä yhteiskuntaan, jossa tekoäly valvoo kaikkea ja mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Näyttely hyödyntää tekoälyä, 3D-animaatiota, pelimoottoreita ja teatterimaisia lavasteita ja myös sen toteutus on ollut luova ja jatkuvasti muotoutuva prosessi.
Kolme näyttelyrakennuksen parissa työskennellyttä asiantuntijaa, suunnittelijat Aarne Rönkkö ja Elias Outakivi sekä tuottaja Jani Männistö avaavat, miten tämä tulevaisuuteen vievä näyttely syntyi käytännössä.
Tuotanto, jossa suunnitelma elää – Jani Männistö, tuottaja
Museossa viimeisteltävä taiteellinen näyttelytuotanto edellyttää tarkkaa ennakointia, mutta myös valmiutta muuttaa suunnitelmia lennossa. Se on yhdistelmä, joka testaa näyttelytuotannon ammattitaitoa ja kykyä mukautua.
Lahden museoiden neljässä museokohteessa toteutetaan vuosittain viidestä kuuteen laajaa näyttelyvaihtoa ja lisäksi joukko pienempiä uudistuksia. Yleisölle avoinna olevat kymmenkunta näyttelyä edellyttävät myös ylläpitoa ja huoltoa. Kuuden hengen näyttelysuunnittelun ja tekniikan tiimi sekä tilanteen mukaan hankittavat ostopalvelut vastaavat näyttelyiden teknisen kokonaisuuden suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta. Suunnitelmallisuus on tuotannon toimivuuden perusta.
Näyttelynvaihdot noudattavat periaatteessa aina samantyyppistä, tuttua kaavaa, jossa puretaan ensin päättyvän näyttelyn teokset, sitten rakenteet ja esitystekniikka. Uuden rakentaminen alkaa näyttelytilan korjauksilla ja muutoksilla, kuten seinien maalauksella tulevan näyttelyn sävyihin. Seuraavaksi vuorossa on esitystekniikan ja näyttelyrakenteiden asennukset. Yleensä vasta viimeisenä asemoidaan ja valaistaan teokset.
Type3 oli kuitenkin tuotantona hieman erilainen. Sen seitsemään eri tilaan rakentuva digitaalista ja fyysistä ilmaisua yhdistävä teos sai lopullisen muotonsa vasta museossa.
Työskentelytapa vaati luottoa museon ammattilaisten ja taiteilijan yhteistyöhön
Taiteilija Pasi Rauhalan rooli tuotannossa oli poikkeuksellisen suuri: teosta testattiin, viimeisteltiin ja jopa osin suunniteltiin näyttelyn rakentuessa. Tämä tuotantotapa oli rohkea ja vähemmän ennakoitavissa kuin perinteinen malli, jossa yksittäiset teokset ovat pitkälti valmiita jo ennen näyttelyvaihtoa.
Tärkeä hetki tuotannossa oli kolmisen viikkoa ennen näyttelynvaihdon alkua, jolloin museon työryhmän avainhenkilöt kokoontuivat sovittamaan tuotannon näyttelyiden vaihtoon varatulle vajaan neljän viikon ajalle. Tuossa vaiheessa näyttelyn suunnittelu, valmistelu ja tuotanto ovat olleet käynnissä jo kolmisen vuotta ja työläimmät näyttelytekniikkaan ja rakenteisiin liittyvät tehtävät oli pääosin valmisteltu sekä materiaali-, esitystekniikka- ja palveluhankinnat tehty.
Palaverissa kävimme läpi mahdolliset muutokset, tekniikan tilanteen ja näyttelypurun pääkohdat. Kun kokonaisuus hahmottui, laadimme työjärjestyksen tiloittain ja listasimme avoimet asiat – tärkeimpänä taiteilijan aikataulu. Palaverin jälkeen täydensin suunnitelmaa ja lähetin ensimmäisen version työryhmälle kommentoitavaksi.
Viikkoa ennen näyttelyvaihtoa kokoonnuimme tarkistamaan suunnitelman lopullisen sisällön. Näyttelyvaihdon lähestyessä suunnitelma oli muotoutunut ja tarkentunut ja halusimme varmistaa, että kaikki ovat samalla kartalla eikä yllätyksiä tule. Sovimme myös taitelijan kanssa vielä käytännön järjestelyistä ja työskentelystä. Suunnitelman mukaan näyttelyvaihdon vajaasta neljästä viikosta yksi kului purkuun, kaksi ja puoli uuden näyttelyn rakentamiseen ennen avajaispäivää.
Aikataulu oli kunnossa ja valmistelut tehty, mutta jännitys oli silti läsnä. Tämän näyttelyn tuotantoprosessiin kuului, että osa kokonaisuudesta oli taiteilijan mielikuvissa ja monet ratkaisut syntyvät vasta työmaalla. Työskentelytapa vaati luottoa museon ammattilaisten ja taiteilijan yhteistyöhön – siihen, että teos muotoutuu vision mukaiseksi kokonaisuudeksi, vaikka sen viimeiset palaset syntyivätkin vasta näyttelyn rakentamisen aikana.
Rakenteet, jotka muovautuivat matkan varrella – Aarne Rönkkö, suunnittelija
Tavoitteenamme oli luoda seitsemään salitilaan levittäytyvä audiovisuaalinen ja vuorovaikutteinen teoskokonaisuus sekä ehyt tarina, jonka puitteissa kävijä pääsisi muodostamaan omat ajatuksensa tekoälyn hallinnoimasta tulevaisuudesta.
Taiteilija oli avannut tarinan kokonaisuutta tarkalla storyboardilla niin rakenteiden, rekvisiitan kuin teknisten vaatimusten osalta. Tämän pohjalta näyttelyrakenteita työstettiin tukemaan visiota.
Normaaleissa projekteissa rakenteet ja yksityiskohdat pyritään hiomaan tarkoin ennen näyttelyrakennuksen alkua, jotta tiiviille toteutusaikataululle saadaan selkeä suunnitelma koko tiimin työskentelyn pohjaksi. Sama tavoite oli tässäkin tapauksessa.
Salijako ja layout olivat jo pidemmän aikaa olleet sovittuja, joten hankintoja pystyttiin toteuttamaan projektin kuluessa – aina eri osa-alueitten varmistuttua. Pitkään jatkuneen suunnitteluprosessin aikana moni asia selkiintyi, mutta avoimia kysymyksiä riitti yhä purku- ja rakennusviikkojen lähestyessä. Osa ratkaisuista jätettiin tietoisesti paikan päällä yhdessä taiteilijan kanssa tehtäviksi.
Yksityiskohtia pursuavat suunnitelmat hioutuivat lopulta melko vähäeleisiksi tarinaa tukeviksi elementeiksi. Tiloja pyrittiin valmistelemaan mahdollisimman pitkälle – silti yllätyksiä riitti.
Näyttelytiimin kyky hellittää projektin hallinnasta ja heittäytyä osaksi taiteilijan tiimiä oli tärkeässä roolissa
Loppuhuipennuksen olennaista osaa, kävijöiden liikkeeseen reagoivaa suihkulähdettä testattiin useaan otteeseen museon kokoelmakeskuksen kellaritiloissa. Huolellisten pohjatöiden ja tiivistyksen jälkeen betonisen altaan kaksikomponenttinen hartsi suli veden vaikutuksesta alkaen kuohumaan. Kuivumisajat ennen uutta testausmahdollisuutta olivat tuskastuttavan pitkät. Uusi yritys kahden viikon kuluttua toi kuitenkin lopulta toivotun lopputuleman.
Taiteilijalla oli selkeät ajatukset tavoitteista ja hän pystyi poikkeuksellisesti olemaan paikalla lähes koko rakennusvaiheen ajan. Testausta, visiointia ja luomista tapahtui näyttelyrakennuksen aikanakin. Nopeiden luonnosten ja mallinnusten avulla hahmoteltiin toiveita. Annoimme siis tilaa luovalle työlle ja joitain osioita toteutettiin jopa lennosta.
Näyttelytiimin kyky hellittää projektin hallinnasta ja heittäytyä osaksi taiteilijan tiimiä oli tärkeässä roolissa. Uudenlaisen näyttelykonseptin luominen toi lisävirtaa ja avoin ”hommat etenee ja onnistuu” -asenne säilyi läpi koko rakennusvaiheen.
Näyttelykokonaisuudesta rajautui joitain osia pois vielä viimeisten installointien aikana. Toisaalta sitä myös täydennettiin avautumisen jälkeen. Kyseessä olikin myös rakennusvaiheen kannalta kokemuksellinen näyttely.
Tekniikan ja taiteen liitto – Elias Outakivi, suunnittelija
Näyttelyprojekti alkoi esitystekniikan kartoituksen osalta jo kesällä 2022, kun Rauhala työsti vielä näyttelyn konseptia. Vasta avautuneeseen Malvaan oli jo tuolloin toteutettu isoja esitysteknisiä kokonaisuuksia ja halusimme aloittaa vuoropuhelun teknisistä mahdollisuuksista ja haasteista museon tiloissa.
Malvassa on pyritty suunnittelemaan esitystekniset hankinnat niin, että niissä huomioitaisiin myös tulevaisuuden näyttelyohjelman vaatimukset. Hankinnoilla tulisi siis olla käyttöä useammassa, kuin yhdessä näyttelyssä. Siksi katsottiin tärkeäksi huomioida ajoissa myös Type3-näyttelyn tarpeet suhteessa tulevien vuosien hankintoihin.
Varsinaista esitysteknistä suunnittelua tehtiin noin vuoden verran ennen näyttelyn avautumista. Siitä iso osa oli vuoropuhelua taiteilijan kanssa, koska hän vastasi esimerkiksi tekoäly- ja pelimoottoriratkaisujen kehittämisestä itse. Toki Malvan talotekniikan sekä valmiiksi määritellyn av-tekniikan yhteensopivuutta taiteellisen sisällön kanssa kehitettiin yhdessä.
Suunnitelmista siirryttiin käytäntöön näyttelyvaihdon alkaessa. Osa ratkaisuista oli testattu taiteilijan studiolla, mutta kokonaisuus konkretisoitui vasta tilassa. Haasteita toivat vanhan panimorakennuksen epäsymmetriset rakenteet sekä yksittäiset puutteet laitevalmistajien teknisissä tiedoissa. Installointivaiheessa tehtiinkin tarkennuksia ja kompromisseja, jotta kokonaisuus saatiin toimimaan suunnitellusti.
Type3 osoittaa, että kunnianhimoiset ja uusia teknisiä ratkaisuja hyödyntävät näyttelyt ovat mahdollisia, kun museo on niihin sitoutunut. Tekniikka ei yksin tee näyttelystä merkityksellistä, mutta mielestäni Malvassa on rohkeasti uskallettu hyödyntää sitä ja se on avannut museotilaan uusia tapoja kokea taidetta.
Type3-näyttely on esimerkki siitä, miten tulevaisuuden museokokemukset syntyvät: monialaisen yhteistyön, teknisen rohkeuden ja taiteellisen kokeilun kautta. Näyttely ei ollut vain valmis kokonaisuus, vaan elävä ja rakentuva prosessi – uuden maailman luomista pala palalta, aivan kuten näyttelyn tarinakin.