Kyläkuvaajien aatelia
Raahelainen Oskari Väänänen (1908–1991) ikuisti kuviinsa Raahen maisemia sekä ihmisiä arjessa, työssä ja juhlassa. Paikallishistoriallisesti arvokkaita kuvia on säilynyt useita tuhansia. Vanhimmat Raahen museon kokoelmiin päätyneet kuvat Väänänen on kuvannut lasinegatiiveille vuonna 1928 eli parikymppisenä.
Oskari Väänäsen otokset ovat muodostuneet jo ikonisiksi kuvauksiksi entis-Raahen elämästä. Aina kun jotain tapahtui, polkaisi hän paikalle pyörällään kameran jalusta tarakalla sojottaen.
Väänäsen linssin läpi on ikuistunut erityisesti kaupunkinäkymiä ja tapahtumia sekä sahojen, sataman ja Ruona Oy:n teollista miljöötä ja työntekijöitä. Niiden ohella hän otti tilaustöinä henkilökuvia, kuten perhe-, perhejuhla- ja passikuvia. Väänäsen lasinegatiivikuviin pääsee tutustumaan Finnassa, jonne Raahen museo on julkaissut niitä useita satoja.
Apua urakkaan
Puhdistusurakkaa pohtiessa tuli Raahen museon kokoelma-amanuenssi Miska Eilolan mieleen järjestää talkoot. Alkuun mietittiin kaiken kansan talkoita, mutta pian todettiin, etteivät tilat ja välineet riitä isolle joukolle. Niinpä päätettiin ottaa yhteyttä Raahe Seuran puheenjohtajaan Elina Romppaiseen ja pyytää apua yhdistyksen väeltä.
Seuran johtokunnan jäsenet innostuivat asiasta, ja he ovat maaliskuun alusta lähtien olleet puhdistamassa lasinegatiiveja joka maanantai muutaman tunnin ajan. Rajatun porukan kanssa homma pysyy hanskassa ja työ etenee yllättävän vauhdikkaasti. Lasinegojen digitointikin on hyvällä alulla, sillä museolla työskentelee parhaillaan asiasta innostunut ja osaava työkokeilija. Kuvamaistiaisia on tarkoitus julkaista Finnassa vuoden 2026 aikana.
”On huikeaa mielikuvitella, missä olosuhteissa kuva on otettu, ketä he ovat, millaista on elämänsä, mikä heille on ollut tärkeää.”
Muistelutyöpajoja ja kuvien kuuntelua
Raahen museolla on aiempaakin kokemusta yhteisöllisestä, osallistavasta toiminnasta. Vuonna 2024 museolla työstettiin näyttelysisältöä Rautaruukista eli nykyisestä SSAB:n Raahen terästehtaasta. Sisällön suunnitteluvaiheessa otettiin yhteyttä Rautaruukin ja SSAB:n eläkeläisiin yhteistyöehdotuksen merkeissä.
Aiheesta innostuneelle yhdistyksen väelle järjestettiin keskustelutilaisuus, jossa museo esitteli näyttelyn sisältösuunnitelman, ja siihen saatiinkin näkemyksiä ja uusia ideoita. Lisäksi pidettiin muistelutyöpaja, jossa oli mukana satakunta eläkeläistä. He jakaantuivat eri teemojen ympärille koottuihin työryhmiin ja vastasivat entiseen työhönsä ja työpaikkaansa liittyviin kysymyksiin.
Näistä työpajoista oli suuri apu näyttelysisällön hahmottamisessa ja rikastamisessa. Monet innostuivat myös lahjoittamaan kotialbumeistaan Rautaruukki-aiheisia valokuvia museolle.
Terästehtaan miljööseen sukellettiin yhteisön osallistamisen näkökulmasta jälleen toukokuussa 2026, kun kansainvälisenä museopäivänä Kruununmakasiinimuseolla ”kuunneltiin” Rautaruukki-aiheisia valokuvia.
Kuvien kuuntelu on FT Marko Niemelän kehittämä konsepti, jonka ideana on tarkastella yhdessä valokuvia ja miettiä, millainen niiden äänimaisema on ollut kuvanottohetkellä. Kuvien kuunteluilta järjestettiin Raahessa ensimmäistä kertaa syksyllä 2025, jolloin käsittelyssä oli historiallisia katumaisemakuvia. Ilta veti monikymmenpäisen yleisön Raahen kirjastoon, ja kuvat herättivät vilkasta keskustelua.
Oulun museon museolehtori ja arkeologian väitöskirjassaan kulttuuriperintöhyvinvointia ja osallistavia menetelmiä tutkiva Katariina Vuori kuuli lasinegatiivitalkoista, ja kiinnostui, millainen merkitys toiminnalla on osallistujille.
”Jatkuvuus on vahvasti läsnä; ihmiset ovat selvinneet ennenkin, joten miksi ei mekin.”
Negatiivit hyvinvoinnin lähteenä
Lasinegatiivien puhdistusprojekti osoittautui kyselyn perusteella vapaaehtoisille merkitykselliseksi monella tasolla: se lisää tyytyväisyyttä ja onnellisuuden tunnetta, tarjoaa mielekkään tavan osallistua kulttuuriperinnön säilyttämiseen, vahvistaa osallisuuden tunnetta sekä psyykkistä hyvinvointia
Työtä kuvattiin rauhoittavaksi ja meditatiiviseksi. Vanhat kuvat paljastavat hurmaavia välähdyksiä alueen menneisyydestä. Kuvien kautta syntyy myös historiallista empatiaa ja ymmärrystä siitä, miten ihmiset ennen meitä ovat eläneet, iloinneet ja surreet. Nykypäivästä tutut maisemat tunnistetaan, mutta toisenlaisina: kahden ajan välissä on tapahtunut muutoksia.
Tieto siitä, että puhdistetut kuvat päätyvät digitoinnin jälkeen myös muiden nähtäviksi, lisää työn merkityksellisyyttä: vapaaehtoiset kokevat olevansa osa suurempaa jatkumoa ja tekevänsä työtä, jolla on konkreettista vaikutusta paikallisen kulttuuriperinnön arvostukseen ja saavutettavuuteen. Kulttuuriperintötyö selvästi kiinnostaa ja kiehtoo: vapaaehtoiset kertovat monen kysyneen, miten talkoisiin pääsisi mukaan.
Kyselyn tulokset tukevat kasvavaa tutkimusnäyttöä siitä, että kulttuuriperintö voi toimia sosiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lähteenä (ks. Ander ym. 2011; Chatterjee & Noble 2013; Bowden ym. 2025; Vuori 2025). Kulttuuriperintöhyvinvointi on nostettu myös Unescon strategialistalle (2021). Raahen museon osallistava projekti osoittaa, että merkityksellinen ja jaettu kulttuuriperintötyö on mahdollista suhteellisen pieninkin resurssein. Tärkeintä on halu ja into ohjata museotyötä aitoon yhteistyöhön sidosryhmien kanssa.
Kirjoittajat: Miska Eilola on kokoelma-amanuenssi Raahen museossa. Katariina Vuori museolehtori Oulun museossa ja väitöskirjatutkija (arkeologia).