Tuomas Laatikaisella on ehkä yksi Suomen lyhyimmistä ja kadehdituimmista työmatkoista: hän kulkee päivittäin muutaman askeleen kotioveltaan Villa Gyllenbergin kauniin puutarhan poikki museolle. Laatikaiselle järjestely on mieluisa ja käytännöllinen. Se helpottaa esimerkiksi varhaisia huoltokäyntejä ja tuo hänen mukaansa myös rauhaa museon tontille.
”Asiakkaat kiinnittävät usein huomiota pihapiirissä sijaitsevaan mökkiin, joka toimii museomestarin virka-asuntona. Kotini on asiakkaiden mielestä niin söötti ja idyllinen, että he kysyvät, miten tänne pääsee töihin.”
Laatikaisen työsuhdeasunto herättää uteliaisuutta kävijöissä, mutta kertoo myös työn erityisestä luonteesta. Tehtäväänsä omistautuneen museomestarin työpäivään voi kuulua yhtä hyvin kiireellisiä kiinteistönhoitoon liittyviä askareita kuin pitkällistä suunnitelmallisuutta vaativia ripustusprojekteja.
Rakkaus taiteeseen
Tuomas Laatikaisen ura museoalalla alkoi taidehistorian opinnoista Helsingin yliopistossa ja ensimmäisistä työtehtävistä tuolloin Meilahdessa sijainneessa Helsingin taidemuseossa. Hän pääsi ensin oppaaksi ja pian myös ripustamaan teoksia.
”Ripustusvaiheessa taiteilijoilta kuuli teoksista asioita, joita opasperehdytyksissä ei tullut esiin. Siitä sai opastuksiin todella arvokasta materiaalia. Ensimmäinen ripustuskokemukseni liittyi Bäcksbackan kokoelman ranskalaisiin maalareihin, joiden pariin olen palannut nyt esillä olevassa Villa Gyllenbergin näyttelyssä. Neljän vuosikymmenen jälkeen teokset tuntuivat asettuvan uudella tavalla paikoilleen.”
Laatikainen kuvaa yhdeksi työnsä tärkeimmäksi voimaksi rakkauden taiteeseen sekä innostuneisuuden, joka ei ole vuosien varrella kadonnut.
”Uraani sisältyi kymmenen vuoden vaihe yrittäjänä, mutta lopulta taideympyrät vetivät minut takaisin. Rakkaus taiteeseen tuntuu aina löytyvän jostain, eikä työhön pääse leipääntymään.”
Yliopisto-opinnoista hän kokee saaneensa hyötyä erityisesti silloin, kun opetukseen lisättiin käytännönläheisiä sisältöjä. Vaikka opinnot jäivät lopulta kandivaiheeseen, Laatikainen ei ole katunut ratkaisuaan. Hän kokee löytäneensä mielekkään työn ja viihtyneensä kiinnostavissa työpaikoissa.
Visuaaliset kyvyt
Laatikainen nostaa omaksi vahvuudekseen visuaalisen silmän. Hän tiivistää näyttelytyön lähtökohdan yksinkertaisesti:
”Taidenäyttelyn pitää näyttää hyvältä. Ripustaminen on sekä käytännön työtä että visuaalista ajattelua, jossa teosten mittakaava, rytmi, tila ja katseen kulku vaikuttavat kokonaisuuteen.”
Visuaalinen ajattelu alkoi kehittyä jo uran alkuvaiheissa. Meilahden museossa Laatikainen seurasi, miten teokset sijoitetaan tilaan, ja miten pienillä ratkaisuilla voidaan vaikuttaa kokonaisuuteen.
”Sittemmin olen saanut työskennellä sekä vanhemman taiteen että nykytaiteen parissa. Erityisen kiinnostavaa on nykytaiteen ripustaminen, koska mukana on usein elävä taiteilija, jolla voi olla vahva näkemys teostensa esillepanosta.”
Sosiaaliset taidot
Museomestarin työ mielletään helposti kulissien takana tapahtuvaksi käytännön työksi. Laatikaisen arjessa sosiaaliset taidot ovat kuitenkin keskeisiä.
”Kohtaan työssäni taiteilijoita, freelancereita, kollegoita, tavarantoimittajia ja yleisöä. Erityisesti pienessä museossa työnkuva elää tilanteen mukaan: jos talossa on vilkasta tai joku sairastuu, työpäivään voi kuulua kahvinkeittoa, tiskikoneen pyörittämistä ja pullan paistamista.”
Laatikainen viihtyy alalla juuri siksi, että ihmisten kanssa toimiminen tuntuu luontevalta. Nykytaiteen näyttelyissä taiteilijoiden vahvat näkemykset vaativat kuuntelemista, sovittelua ja yhteistyötä.
”Hyvä lopputulos syntyy harvoin ylhäältä annetuista määräyksistä. Parempaa jälkeä syntyy, kun ripustustiimi, kuraattorit ja muut tekijät pääsevät mukaan yhteiseen suunnitteluun.”
Pitkä kokemus
Laatikaisen pitkä ura on kulkenut oppaan tehtävistä ripustusten, näyttelymestarin työn, freelancervuosien ja kokoelmanhallinnan pariin.
Ensimmäiset työpaikat olivat Meilahdessa ja Ateneumissa, jonka jälkeen hän työskenteli Helsingin Taidehallissa yli kymmenen vuotta näyttelymestarina. Myöhemmin hän teki pidempiä sijaisuuksia muun muassa Amos Andersonin taidemuseossa, Designmuseossa ja EMMA – Espoon modernin taiteen museossa.
”Eri museoissa työskentely on ollut valtava oppikoulu. Jokaisessa talossa on omat rutiininsa, kalustonsa ja tapansa tehdä näyttelyitä. Kaikista on jäänyt ratkaisuja, joita voin soveltaa.”
Villa Gyllenbergissä Laatikainen aloitti vakituisessa virassa toukokuussa 2019, mutta talo oli hänelle tuttu jo entuudestaan freelance-ripustusten kautta. Nykyisessä työssä tehtävät vaihtelevat laajasti: museomestari osallistuu näyttelyiden rakentamiseen, kokoelmanhallintaan, teoskuljetuksiin, kiinteistönhoitoon ja museon avoinnapidon arkeen.
”Näin kesän alla työssä korostuvat lomakauteen valmistautuminen, puutarhan ja kiinteistön kuntoon laittaminen sekä kesäpuutarhurin perehdytys. Syksyä kohti katse siirtyy seuraavaan näyttelynvaihtoon: tiimin kokoamiseen, aikatauluihin, tarvikkeisiin ja siihen, että varsinainen ripustusvaihe sujuu ilman turhaa säntäilyä.”
Laatikaisen oma ohjenuora kuuluu, että työ on parhaimmillaan leikkiä.
”En tarkoita pelleilyä, vaan leikillisyyttä, kokeilunhalua ja rohkeutta tuoda esiin myös keskeneräisiä ideoita. Sellainen ilmapiiri vie työtä eteenpäin, luo hyvää yhteishenkeä ja auttaa pääsemään flow-tilaan.”