Siirry pääsisältöön
Museo logo
Ajankohtaista

Museoiden johtajapaikoilla vilkasta liikettä

Museoalalla on nähty kuluneen vuoden aikana vilkasta johtajavaihtuvuutta. Uusia johtajia on nimitetty useisiin museoihin eri puolilla maata. Monia rekrytointeja on edelleen odotettavissa.

4.9.2026
Henna Paunu aloitti Lönnströmin taidemuseon johdossa syyskuun alussa. Kuva: AVAN / Jari Laurén
Henna Paunu aloitti Lönnströmin taidemuseon johdossa syyskuun alussa. Kuva: AVAN / Jari Laurén
Teksti
Kirsti Ruissalo

Museoalalla on viime kuukausina tapahtunut paljon johtajavaihdoksia. Tuorein johtajavaihdos koskee Turussa toimivaa Aboa Vetus Ars Novaa, jonka johtaja Henna Paunu jättää tehtävänsä vain noin puolen vuoden jälkeen siirtyäkseen Lönnströmin taidemuseon johtajaksi Raumalle. Paunu aloitti Aboa Vetus Ars Novan johdossa alkuvuodesta 2026. 

Lönnströmin taidemuseo tiedotti elokuussa nimittäneensä FM Henna Paunun museon johtajaksi. Ennen Aboa Vetus Ars Novaa Paunu työskenteli EMMA – Espoon modernin taiteen museossa intendenttinä, ja hänellä on pitkä kokemus museo- ja taidealalta.

Lönnströmin taidemuseota ylläpitävän säätiön mukaan Paunun valinnassa painoivat hänen vahva museoalan asiantuntemuksensa, laajat verkostonsa sekä näkemyksensä museotoiminnan kehittämisestä. Paunu itse kertoo odottavansa erityisesti mahdollisuutta kehittää museon nykytaideprojekteja ja vahvistaa museon asemaa osana Rauman kulttuurielämää.

”Olen todella innoissani uudesta tehtävästäni. — Rauma on minulle myös rakas kotikaupunki ja erityisen merkityksellistä on, että museo on aktiivinen osa yhteisöä ja taiteen kokeminen on saavutettavaa mahdollisimman monille ja eri-ikäisille yleisöille”, Henna Paunu sanoo.

Nimityksiä eri puolilla Suomea

Paunu ei ole ainoa työpaikkaa hiljattain vaihtanut museonjohtaja. Museoiden johtajapaikoilla on ollut viime aikoina kuhinaa eri puolilla maata.

Panssarimuseon uudeksi johtajaksi valittiin Henrik Järvinen, joka siirtyy tehtävään Museo Militariasta. Hän aloittaa museon johdossa ensi vuonna nykyisen johtajan Simo Hautalan jäädessä eläkkeelle. Museosta kerrotaan, että Järvisen vahvuuksiksi arvioitiin erityisesti vahva käytännön museotyön osaaminen, erinomainen sotilasmuseokentän tuntemus, laajat yhteistyöverkostot sekä Panssarimuseon toimintaympäristön hyvä tuntemus.

Pietarsaaressa museopalvelupäälliköksi valittiin Tampereen taidemuseon entinen johtaja Selma Green. Greenin siirtyminen Pietarsaareen liittyy osaltaan laajempaan muutokseen, sillä Tampereen kaupunki lakkautti taidemuseon johtajan ja kulttuurijohtajan virat vuoden 2025 yt-neuvottelujen yhteydessä.

Kesäkuussa Suomen Erämuseosäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin filosofian maisteri Uula Neitola. Neitolan monipuolinen kokemus museoalalata sekä aikaisemmat tehtävät antavat vahvan pohjan uuden museon käynnistämiseen.

”Olen tehnyt paljon töitä museoihin liittyvien muutosprojektien kanssa. Erämuseosäätiön toimitusjohtajan tehtävä koostuu paljolti muutosten ja visioiden toteuttamisesta”, Neitola toteaa.

Jo aiemmin kesällä uutisoitiin myös Anna Merosen siirtymisestä Postimuseon johtajaksi. Hänen lähtönsä jätti avoimeksi Rauman merimuseon museonjohtajan tehtävän, jonka hakuaika päättyi elokuun alussa, joten uutta johtajanimitystä odotetaan syksyn aikana.

Viimeaikaiset nimitykset heijastavat museoalan laajempaa muutosta. Taustalla on eläköitymisiä, organisaatiouudistuksia sekä museoiden pyrkimys vahvistaa osaamistaan muuttuvassa toimintaympäristössä. Samalla johtajia siirtyy entistä enemmän museosta toiseen, mikä kasvattaa vaihtuvuutta koko kentällä.

Tunnetko alan kiinnostavan tekijän?
Ehdota kollegaa museon tekijäksi!