Vuodesta 1977 asti jaetun Museum of the Year Award (EMYA) -palkinnon 35 ehdokkaan joukossa on tänäkin vuonna museoita myös Suomesta. Alalla arvostetun palkinnon voitosta kisaavat Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva sekä Museo Leikki Espoosta.
”Malvan osalta tuomaristo on kiinnittänyt huomiota siihen, miten erinomainen esimerkki Malva on museon muutosvoimasta: Malva on onnistunut muuttamaan sekä museon välitöntä ympäristöä että laajemmin kaupunkikuvaa,” sanotaan Lahden museoiden tiedotteessa.
Kilpailuun valittavat ehdokkaat ovat joko uusia tai toimintaansa uudistaneita museoita. Palkinnot myönnetään museoille, jotka edistävät yleisölähtöistä ajattelua, innovatiivisia toimintatapoja sekä museokentän uudistumista.
“On suuri kunnia olla mukana EMYA2026-ehdokkaiden joukossa. Ehdokkuus antaa meille mahdollisuuden saada pitkäjänteiselle työllemme kansainvälistä
näkyvyyttä, oppia muilta eurooppalaisilta museoilta ja verkostoitua ja saada uusia kontakteja”, kertoo Museo Leikin museonjohtaja Johanna Rassi.
EMYA-kilpailun tiukka tuomarointiprosessi huipentuu vuosittaiseen konferenssiin, joka järjestetään Bilbaossa 10.–14. kesäkuuta 2026. Tapahtumassa ehdokkaat esittelevät museoitaan ja vuoden 2026 voittajat palkitaan. Vuosikonferenssiin osallistuu perinteisesti koko EMYA-yhteisö aiempien vuosien ehdokkaineen ja voittajineen.