Berliinin Euroopan kulttuurien museon MEK:in saamelaisesineiden kokoelmaa on tutkittu vuoden 2022 joulukuusta lähtien. Kaksivuotisessa provenienssitutkimushankkeessa selvitetään esineiden taustoja ja alkuperää. Tutkimushankkeessa on mukana Pohjoismaisten saamelaismuseoiden ja saamelaisyhteisöjen lisäksi tutkijoita sekä saamelaisia duojáreita eli käsityöläisiä ja taiteilijoita.
Saamelaisesineiden kokoelma koostuu noin 1700 esineestä sekä valokuvista, kuparipiirroksista, grafiikanlehdistä ja maalaustaiteesta. Kokoelmaa säilytettiin reilun sadan vuoden ajan museon kellaritiloissa.
Saamelaisesineet ovat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä.
Nyt saamelaisesineet ovat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä. Euroopan kulttuurien museossa avattiin elokuun puolivälissä Áimmuin-projektitila, jossa on näytteillä kokoelmaan kuuluvia saamelaisesineitä sekä saamelaisten duojáreiden – kokoelman esineiden synnyttämien tunteiden ja ajatusten pohjalta – valmistamia töitä.
Norjan, Ruotsin ja Suomen puolelta tulevat saamelaiset käsityöläiset työskentelivät projektitilassa yhteensä kolmen viikon ajan.
Kokoelman esineissä on edelleen valtava voima
Käsityöläisille haluttiin luoda tila, jossa he tuntevat olonsa turvalliseksi ja pystyvät rauhassa keskustelemaan ajatuksista ja tuntemuksista, joita vanhat esineet heissä herättävät. Kotoisen tunnelman avulla haluttiin myös mahdollistaa se,että käsityöläiset pystyvät aistimaan sanoman, joka esivanhempien esineistä välittyy.
Tutkimushankkeessa arkistotutkimusta tekevä Eeva-Kristiina Nylander on toiminut yhdyshenkilönä saamelaisten käsityöläisten ja berliiniläisen museohenkilökunnan välillä. Hän kuvaa käsityöläisten lähestymistä esivanhempiensa vanhoihin esineisiin voimakkaana kokemuksena.
”Itselleni on ollut hämmästyttävää kokea, kuinka valtava voima kokoelman esineissä on, ja kuinka voimakkaita tunteita niiden kanssa oleminen ja niiden kanssa työskenteleminen käsityöläisissä herättää. He ovat käyneet läpi kenties hyvinkin vaikeita tunteita läpi kysyessään miksi nämä esineet ovat täällä, eivätkä kotiseudullani ja miksi kulttuuriamme on kerätty tällä tavoin?”
”Esineiden kautta käsityöläiset saavat yhteyden esivanhempiinsa. On muistettava, että saamelaisten kulttuurinen ja historiallinen tietokanta ja heidän esivanhempiensa viestit ovat nimenomaan vanhoissa esineissä. Heidän kirjallinen historiansahan on vain hieman yli sata vuotta”, Nylander kuvaa.
Museossa vieraillut Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola on hänkin vaikuttunut näyttelystä.
”Käsityöläiset ovat saaneet esineet nähtäväkseen ja ovat voineet toteuttaa omia ideoitaan. Kyse on siitä, kuinka nämä esineet otetaan haltuun. Olennaista on tieto, joka näiden esineiden mukana tulee. Useinhan ajatellaan, että kun esineet palautetaan takaisin saamelaisille, se on siinä. Saamelaisille uusi vaihe alkaa kuitenkin vasta palautuksen jälkeen.”
Berliinin kokoelman palauttamisesta saamelaisille ei vielä ole tietoa. Lehtolan mielestä museoiden asenteessa on kuitenkin tapahtunut muutos.
Berliinin kokoelman palauttamisesta saamelaisille ei vielä ole tietoa.
”Vielä parikymmentä vuotta sitten palauttamisesta ei keskusteltu lainkaan. Museot pitivät esineitä omaisuutenaan. Niiden takaisin pyytämistä pidettiin poliittisena. Asenne on muuttunut. Nykyään museoilla on ymmärrystä siitä, että esineet hyödyttävät saamelaisia, kun ne ovat saamelaisten parissa. Tässä projektissa kerätään tietoa esineistä, vaikkei palauttamisesta vielä puhutakaan”, Lehtola toteaa.
Tutkimushankkeessa mukana oleva Nylander tähdentää hankkeen merkitystä.
”Provenienssitutkimuksessa tähdätään ensi alkuun siihen, että selvitetään mitä, missä ja milloin tapahtui ja keitä oli paikalla. Näiden tietojen selville saaminen on tärkeää, jotta tiedetään, mistä esine on peräisin ja minkä valtionalueen piiriin se kuuluu. Se auttaa eteenpäin, jos aletaan miettiä minne kokoelma mahdollisesti palautettaisiin”, Nylander painottaa.
Esineiden paljous yllätti
Anniina Turunen on yksi Suomen puolelta tutkimushankkeeseen osallistuneista käsityöläisistä. Hän kertoo, että kokoelman suuruus herätti hänessä aluksi suurta hämmennystä.
”Esineitä oli niin paljon, että en tiennyt mistä aloittaisin. Aluksi vain kiertelin ja katselin vitriiniin asetettuja esineitä. Itseäni auttoi kuitenkin se, että sain nähtäväkseni Inarijärven ympäristöstä peräisin olevia esineitä, sillä se on omaa aluettani.”
“Tykkään tässä projektissa siitä, että siihen kuuluu myös provenienssitutkimus. Esineitä ei ole pelkästään laitettu esille, vaan tutkitaan myös keräilijöiden tarkoitusperiä ja keitä he ovat tavanneet”, Anniina Turunen kertoo.
Turunen valmisti projektiin kolme naisten sarvilakkia (ládjogahpir), jotka ovat näytteillä yhdessä alkuperäisten kanssa. Hänen sarvilakeissaan on vaikutteita sekä esivanhempien käsitöistä että suurkaupungista Berliinistä. Yhden sarvilakeista hän valmisti ainoastaan Berliinistä ostamistaan materiaaleista. Valmistamiseen hän käytti vaaleanpunaista samettia perinteisen verran sijaan. Ajatuksena oli tuoda yhteen esivanhempien esineet ja kaupunki, jossa niitä säilytetään.
Käsityöläisten käytettävissä oli kaikki saamelaiskokoelman esineet
Itse näyttelytilassa on esillä noin 90 prosenttia MEK:in saamelaisesineiden kokoelmasta. Kokoelman turkki- ja nahkatuotteita säilytetään kylmätilassa, mutta myös sinne käsityöläiset pääsivät käymään.
“On aika harvinaista, että museossa avataan kokonainen kokoelma ja sanotaan, että avatkaa kaapit ja ottakaa mitä haluatte”, Nylander toteaa.
Museossa on kuunneltu saamelaisten näkemyksiä ja ehdotuksia.
Ylipäätään museossa on kuunneltu saamelaisten näkemyksiä ja ehdotuksia. Esimerkkinä Nylander mainitsee vitriinissä olevat pyhät rummut, joita haluttiin tuoda esille kunnioittavasti, ei pelkästään esineinä.
”Museonjohtaja Elisabeth Tietmeyer antoi meille luvan ostaa käsityöntekijä Aune Mustan tekemän saamelaisen villahuivin, jonka laitoimme pienen seremonian jälkeen esillä olevien rumpujen alle. Ajatuksena oli, että villahuivi tuo palasen Saamenmaata rumpujen luo”, Nylander kuvaa.