Museoiden resurssit eivät usein riitä laajaan tutkimustyöhön, joten ulkopuolisella rahoituksella toteutettu tutkimus koetaan tarpeelliseksi. Museoilla on laajoja, ainutlaatuisia kokoelmia, joihin tutkimus ei ole ylettänyt. Museoiden hektisessä arjessa myös uusimman tutkimuksen seuraaminen jää helposti pintapuoliseksi.
Yliopistoja puolestaan kiinnostaa museoiden osaaminen tieteen popularisoinnissa ja ylipäätään suuren yleisön kanssa toimimisessa sekä museoiden kattavat kokoelmat ja verkostot.
Minun maaseutuni – Ylisukupolvisuus, paikka ja sukupuoli suomalaisten maaseutusuhteen rakentajina -tutkimushanke on Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen reilu kolmivuotinen (2021–2024) tutkimusprojekti, jonka rahoittaa Koneen Säätiö.
Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Sarka-museon kanssa, joka on Loimaalla sijaitseva valtakunnallinen maatalousalan vastuumuseo.
Hanketta johtaa akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti, ja tutkijatohtoreina toimivat etnologi Maria Vanha-Similä ja sosiologi Ville Pöysä. Yliopiston puolelta museoyhteistyötä tekee Maria, joka siirtyi tutkimushankkeeseen juuri Sarka-museolta vuonna 2021.
Hanke toimii monipaikkaisesti, sillä tutkimusryhmän jäsenet asuvat ja toimivat eri puolilla Suomea, mutta kokoontuvat säännöllisesti työskentelemään yhdessä niin etäyhteyksillä kuin livetapaamisissakin.
Museon kanssa yhteistyössä toteutettu tutkimushanke on herättänyt kiinnostusta niin museokentällä kuin yliopistomaailmassa. Yhteistyö on tuonut positiivisia vaikutuksia molemmille osapuolille.
Haasteita ovat tuoneet esimerkiksi juuri maantieteelliset etäisyydet, mutta toisaalta museo ja hanke ovat saaneet näkyvyyttä kattavasti maan eri osissa.
Monipuolinen tutkimusaineisto ihmisten muistoista ja valokuvista
Mitä on maaseutu, ja mitä maaseutu suomalaisille merkitsee? Entä millaiset historialliset ja kulttuurilliset tekijät maaseutusuhdetta muokkaavat?
Suomi on yksi Euroopan maaseutuvaltaisimmista ja vasta melko hiljattain kaupungistuneista maista, joten monella suomalaisella on kokemusta maaseudulla asumisesta tai maaseutu on tärkeä esimerkiksi maalla asuvien sukulaisten, kesämökin tai muun vapaa-ajanvieton myötä.
Maaseutu voi olla tärkeä ja merkityksellinen, vaikka siellä ei asuisi. Korona-aika sai monet kääntämään katseensa maaseudulle, kun esimerkiksi lisääntynyt etätyö toi uudenlaisia mahdollisuuksia työskennellä monipaikkaisesti.
Suomalaisten maaseutusuhdetta pohditaan Minun maaseutuni -hankkeessa monimetodisen lähestymistavan kautta.
Maaseutu voi olla tärkeä ja merkityksellinen, vaikka siellä ei asuisi.
Tutkimushanke alkoi Minun maaseutuni -kirjoituskeruulla, jonne ihmiset saivat lähettää omia kirjoitettuja muistojaan maaseudusta. Sarka-museon kotisivuilla olleeseen keruuseen oli mahdollista lähettää myös maaseutuun liittyviä valokuvia sekä ilmoittautua haastateltavaksi.
Hankkeen päättyessä kirjalliset aineistot tallennetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Hankkeessa eri tavoin kertynyttä valokuva-aineistoa tallennetaan Sarka-museon kokoelmiin museon kokoelmapolitiikan ja lahjoittajien toiveiden mukaisesti.
Monet osallistujat ovat kokeneet tärkeäksi erilaisten maaseutunäkökulmien tallentamisen pysyvästi muistiorganisaatioiden kokoelmiin.
Minun maaseutuni -keruuseen osallistuttiin niin maaseudulta kuin kaupungeistakin. Kaikkiaan tekstejä tuli 121 kirjoittajalta, joista osa lähetti useita eri tekstejä, joten kirjoitusten kokonaismäärä on 175. Osallistujien ikä vaihteli, mutta suurimmat vastaajaryhmät olivat 1940–1950-luvuilla syntyneet naiset.
Maaseutukokemuksissa toistuvat ilo, ylpeys, nostalgia, mutta myös huoli ja ankara työnteko.
Keruun tehtävänanto oli melko vapaamuotoinen, joten osallistujilla oli mahdollisuus kirjoittaa itselle tärkeistä ja merkityksellisistä maaseutuun liittyvistä muistoistaan ja kokemuksistaan.
Teksteissään ihmiset kuvaavat lapsuutensa ja nuoruutensa maaseutua, mutta pohtivat myös tämän päivän suhdettaan maaseutuun. Maaseutukokemuksissa toistuvat ilo, ylpeys, nostalgia, mutta myös huoli ja ankara työnteko.
Kirjoitukset välittävät muistoja menneisyyden arjesta maaseudulla, mutta niihin on tallentunut myös arvokasta tietoa kirjoitusajankohdan tapahtumista ja tunnelmista.
Keruuseen lähetetyt kuvat kertovat maaseudusta ennen ja nyt, sillä vanhimmat kuvat ovat aivan 1900-luvun alusta ja uusimmat on otettu keruuaikana vuonna 2021. Kuvien teemoja ovat erityisesti maalaismaisemat, työnteko, ihmisten kokoontuminen yhteen sekä erilaiset juhlat.
Minun maaseutuni -keruussa halukkaat saivat ilmoittautua myös tutkijoiden haastateltaviksi. Tästä tuli hyvin suosittu vaihtoehto, sillä lähes sata ihmistä eri puolilta Suomea toivoi tulevansa haastatelluksi. Suuren määrän vuoksi aivan kaikkia ei voitu haastatella.
Eri-ikäisten suomalaisten haastattelut toteutettiin vuosien 2021–2023 aikana. Haastattelut pyrittiin tekemään kasvokkain, mutta niitä toteutettiin myös etä- ja puhelinhaastatteluina etenkin hankalamman koronatilanteen aikana. Puolet haastatteluista oli valokuvahaastatteluja, joihin kertojat olivat ottaneet mukaansa omia maaseutuaiheisia valokuviaan.
Hankkeessa on järjestetty myös Sarka-museon kanssa yhteistyössä eri-ikäisille kohdennettuja maaseututeemaisia työpajoja. Esimerkiksi lapsiperheille tarkoitetussa työpajassa toteutettiin virtuaalinen aikakapseli, jonne tallennettiin kuvia, piirustuksia ja tarinoita perheille tärkeistä maaseudun paikoista. Ikäihmisille suunnatussa työpajassa puolestaan muisteltiin maalaisnuoruutta valokuvien kautta.
Osallistujat saivat kertoa myös omista kuvistaan ja niihin liittyvistä tarinoista. Yhdessä muistelu ja kuvien katsominen toivat esiin monia näkökulmia maalaisnuoruudesta. Osallistujat ovat kokeneet työpajat tärkeiksi ja merkityksellisiksi, ja samalla ne ovat tuottaneet hankkeelle ja museolle kiinnostavia aineistoja.
Aineistojen monipuolisuus ja näkökulmien rikkaus ovat olleet keskeinen osa tätä maaseutuaiheista tutkimushanketta.
Laajan aineistokeruun lisäksi hankkeessa on hyödynnetty myös jo valmiina olevia aineistoja. Esimerkiksi Sarka-museon nautakarjatiloille keväällä 2020 järjestämän Ammuu! Karjatilan elämää -valokuvakilpailun aineisto, eli karjatilallisten ottamat valokuvat ja niihin liitetyt tekstit, on ollut hankkeessa tutkimuksen kohteena.
Miten tutkimustuloksia hyödynnetään?
Tutkimusaineistojen kerryttyä tutkijat analysoivat aineistoja, kirjoittavat tieteellisiä sekä suurelle yleisölle suunnattuja artikkeleita, pitävät erilaisia esitelmiä sekä työstävät hankkeen päättymisen jälkeen ilmestyvää Minun maaseutuni -julkaisua.
Teos koostuu maaseutua eri tavalla lähestyvien tutkijoiden artikkeleista, joissa maaseudun elämää tarkastellaan monista näkökulmista.
Yhdessä Sarka-museon kanssa valmistellaan lokakuussa 2024 avautuvaa Minun maaseutuni -näyttelyä, joka on saanut inspiraationsa tutkimushankkeen aiheista ja tuloksista.
Näyttely keskittyy yhteen hankkeen keskeisistä teemoista eli lapsuuteen ja nuoruuteen maaseudulla. Tutkimuksessa esille tulleet ilmiöt, ihmisten muistot ja kokemukset maalaisnuoruudesta ovat näyttelyn keskiössä. Näyttely on esillä Sarka-museon vaihtuvien näyttelyiden tilassa vuoden 2025 loppuun asti.
Minun maaseutuni -hankkeessa on ollut tärkeää ihmisten osallistaminen sekä tutkimustulosten jalkauttaminen myös suurelle yleisölle. Hankkeen kotisivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa on voinut seurata työskentelyn etenemistä, mutta niissä on avattu myös hankkeen tutkimusaineistoja.
Kuukauden tarinoissa ja Kuukauden kuvissa on julkaistu keruuseen lähetettyjä kirjoituksia ja valokuvia. Tämä on ilahduttanut niin lähettäjiä kuin lukijoitakin. Tekstit ja kuvat ovat olleet monelle nostalgisia, mutta toimineet myös vertaistukena muuttuneessa maailmassa ja menneisyyden käsittelyssä.
Sarka saa lisäystö kokoelmiinsa, yliopisto tutkimusmahdollisuuksia
Hankkeen myötä Sarka-museo on saanut kokoelmiinsa kokoelmapoliittisen ohjelmansa mukaisia valokuvia sekä tutkittua tietoa omista aineistoistaan.
Esimerkiksi ainutlaatuisen Ammuu! Karjatilan elämää -valokuvakilpailun aineiston laajamittainen analysointi ei olisi ollut mahdollista ilman tutkimushanketta. Ammuu! -aineiston luominen olisi puolestaan ollut yliopistolle haastavaa ilman maatalousalan verkostoja.
Yhteistyö museon kanssa on tuonut myös tutkimushankkeelle mahdollisuuksia, joita yliopistolla ei olisi ollut yksinään. Esimerkiksi museolla on erinomaiset tilat työpajoille sekä toimivat viestintäkanavat, joten osallistujat ovat löytäneet hankkeen tapahtumiin sekä ottaneet osaa keruuseen.
Maatalousmuseon kautta on ollut helpompi tavoittaa maaseudusta kiinnostuneita kuin jos työ olisi pitänyt aloittaa kokonaan nollasta. Myös näyttelyn toteuttaminen ilman museoyhteistyötä olisi ollut hankalaa.
Yhteistyön sujuvuuden kannalta on ollut toimivaa, että museoyhteistyöstä vastaa henkilö, jolle molempien sekä akateemisen että museomaailman tavoitteet ja tavat toimia ovat entuudestaan tuttuja.
Molemmat organisaatiot toimivat kuitenkin hiukan erilaisista lähtökohdista ja tavoitellen omia päämääriään. Esimerkiksi museonäyttelyyn tai nykydokumentointiin osallistuminen ei tuota samalla tavalla akateemisia krediittejä kuin vertaisarvioidut artikkelit. Niitä ei vastaavasti voi laittaa sellaisenaan näyttelyteksteiksi.
Tiivistettynä voidaan todeta, että tutkimushankkeen yhteistyö on ollut hedelmällistä ja tuonut molemmille osapuolille sellaisia etuja, joita yksin olisi ollut molempien hankala saavuttaa.