Niina Lahtela halusi tehdä opinnäytetyön aiheesta, joka on erilainen ja tuore. Siksi aiheeksi valikoitui museokävijöiden tunnekokemukset digitaalisia välineitä käytettäessä. Opinnäyte työ nimeltään Digitaalisten teknologioiden vaikutus tunnekokemukseen museoalalla, case Merikeskus Vellamo valmistui toukokuussa 2026.
”Mielestäni museossa käynti ylipäänsä nostattaa tunteita, joten minusta oli mielenkiintoista tutkia, miten digitaalisuuden avulla saadaan esimerkiksi lisättyä tunnekokemusta museossa,” Lahtela mainitsee.
Lahtela teki opinnäytetyön monimenetelmällä. Hän havainnoi ensi museoasiakkaita Merikeskus Vellamon näyttelyissä ja loi laadulliset tutkimuskysymykset havainnointitulosten perusteella. Tämän jälkeen hän eteni määrälliseen tutkimukseen, jonka tutkimuskysymykset muodostuivat laadullisen tutkimuksen tulosten perusteella.
Kartoitusten jälkeen Lahtela piti lisäksi Merikeskus Vellamon työntekijöistä kootulle työryhmälle työpajan, jossa hän esitteli tutkimusten tulokset. Työntekijät saivat tulosten perusteella suunnitella keinoja digitaalisen asiakaskokemuksen parantamiseksi. Lopputulemana Merikeskus Vellamo sai käyttöönsä infopaketin, joka sisältää katsauksen tulokset ja ehdotuksia jatkokehitysideoiksi.
”Monimenetelmätutkimus oli hyvin onnistunut tutkimuskeino, sillä tästä aiheesta ei ole aiempaa tutkittua tietoa. Tutkimusten tulokset osoittivat hyvin selvästi, mitkä asiat museoasiakkaita innostivat ja mistä ei oltu kovin kiinnostuneita,” Lahtela mainitsee.
Tutkimustuloksissa painottui käyttäjäkokemus ja virtuaalitodellisuudesta tulleet voimakkaat tunteet
Tuloksista on nähtävissä, että digitaalisten palveluiden käyttäminen lisäsi ja voimisti tunnereaktiota. Lisäksi ne elävöittivät museokokemusta, herättivät kiinnostusta ja ärsyttivät sekä niiden toivottiin olevan helppokäyttöisiä. Tutkittavat myös vastasivat, että toivoivat museokokemukseen lisäelementtinä mahdollisuutta käyttää VR-laseja. Lisäksi toivottiin tarinoita ja musiikkia.
Opinnäytetyön tutkimuksessa oli nähtävissä, että VR (virtuaalitodellisuus) lisäsi tunnekokemusta. Lisäksi QR-koodien kautta tuotettu AR oli toimiva keino museoelämyksen luomiseen, kun QR-koodin käyttökokemus oli onnistunut. QR-koodin käytössä museoasiakkaat pitivät tärkeänä, että QR-koodit löytyvät helposti ja niihin on ohjeistettu hyvin sekä ne ovat tietoturvallisia. Lisäksi keskustelua aiheutti myös se, että lapsille ei kuitenkaan haluta lisätä älypuhelin käyttöä, mikäli museossa olisi mahdollisuus käyttää QR-koodeja elävöittämään museokokemusta.
Tutkimuksessa oli myös huomattavissa, että virtuaaliseinä herätti tutkittavissa enemmän mielenkiintoa kuin vain vitriinissä olevat esineet, mutta tutkittavat toivoivat lisäksi myös esineiden katselua.
Museoala muuttumassa
Lahtela tutki opinnäytetyössä myös tunnekokemusta, kun käytetään tekoälyä.
”Tein tekoälyohjelmalla kahdesta valokuvasta videon. Toisessa kuvassa näkyi ihmisiä tarkasti ja toisessa video oli tehty maisemakuvasta, jossa ihmisiä ei erottanut. Oli nähtävissä, että kuvasta tehty video, jossa ihmiset olivat tunnistettavissa, aiheutti negatiivisia tunteita, kuten huijatuksi tulemisen tunteita. Video, joka oli tehty maisemasta ja jossa ihmisiä ei tunnista, aiheutti enemmän neutraaleja ja positiivisia tunteita.
Mielestäni museoalan muuttuessa digitaalisuus tuo museokokemukseen hyviä lisäelementtejä. Olen huomannut, että esimerkiksi kokonaan VR:ään perustuvat näyttelyt ovat pikku hiljaa yleistymässä Suomessa. VR lisää tunnekokemusta ja mielestäni sellaiset näyttelyt, jotka herättävät tunteita, myös muistetaan paremmin,” Lahtela mainitsee.
Koko opinnäytetyö on luettavissa Theseus-verkkokirjastossa nimellä Digitaalisten teknologioiden vaikutus tunnekokemukseen museoalalla: case Merikeskus Vellamo.