Mitä merkityksiä museoesineisiin voidaan liittää? Mistä ja miten nämä merkitykset muodostuvat? Miksi toiset esineistä nousevat toisia merkityksellisemmiksi? Näitä ja monia muita kysymyksiä heräsi aloittelevan tutkijan mielessä, kun keväällä 2024 tarkastelin Lastentarhamuseon kokoelmiin kuuluvien, laululeikeissä käytettyjen lasten roolivaatteiden museologisia merkityksiä ja niiden muodostumista osana museologian maisterintutkielmaa.
Lastentarhamuseo on Helsingissä sijaitseva Ebeneser-säätiön ylläpitämä museo, jonka tehtävänä on kerätä ja tallentaa lastentarhatyön ja varhaiskasvatuksen historiaa ja nykyhetkeä. Lastentarhamuseo oli itselleni entuudestaan tuttu lähinnä kävijänä, mutta aihepiirin ja kokoelmaesineistön arkisuus ja samalla tietynlainen marginaalisuus kiehtoivat minua. Päätin siis lähestyä museota tutkielmani aiheraakileen kanssa ja innostus oli heti molemmin puolinen. Näin sain Päiväkoti Pihlajasta lahjoitetut lasten roolivaatteet tarkasteltavakseni.
Esineen ääreltä ihmisen äärelle
Maisteriopintojen alusta asti oli selvää, että tulevassa gradussani haluan tarkastella museoiden kokoelmia ja niiden merkityksiä. Aiemmalta koulutukseltani olen konservaattori ja seitsemän vuoden museossa työskentely on luonut hyvän käsityksen ja ymmärryksen siitä, miten esineitä museossa tarkastellaan. Samalla esineiden äärellä työskentely on usein herättänyt uusia kysymyksiä: Kuka tätä on käyttänyt ja kenelle tämä on tärkeä? Miksi tämä on tallennettu kokoelmaan ja tarvitaanko tätä? Samat kysymykset ajoivat minut alkujaan myös maisteriopintojen äärelle Jyväskylään.
Konservaattorina ensisijainen tehtävänäni on kuitenkin tunnistaa materiaalit, kartoittaa esineen kunto ja vaurioiden laatu, analysoida, mitata ja arvioida. Nyt tutkielmani aineisto koostui esineiden lisäksi myös muisti- ja muisteluaineistosta. Tämä puolestaan ohjasi suuntaamaan merkitysten tarkasteluun esineiden fyysisten ominaisuuksien sijaan ihmisen kautta. Työn edetessä huomasinkin, miten esineisiin kohdistuvien tunteiden ja kokemusten tullessa sanallistetuiksi, myös esineen kulttuuriset ja sosiaaliset merkitykset tulevat näkyviksi. Näin tutkielmani tarkastelun keskiöön nousi paitsi roolivaatteiden kulttuuriset, myös niiden affektiiviset merkitykset.
Vaikka Pihlajan lasten roolivaatteet toimivat tutkielmani kohteena ja aineistona, koin alusta asti tärkeäksi ja merkitykselliseksi, että se mitä tulen tekemään olisi hyödyksi myös Lastentarhamuseolle. Tutkielman näkökulmiin museolla ei ollut vaatimuksia tai ehdotuksia, mutta yhteisymmärrystä tutkimuskysymyksiin toi alusta asti se, että päiväkoti Pihlajasta vuosina 2018–2019 laajan remontin tieltä museolle lahjoitettu esineistö oli viime vuosien aikana saanut uusia kulttuurisia ulottuvuuksia. Päiväkodin remonttisuunnitelmat olivat nimittäin ehtineet muuttua lahjoitushetkestä purkusuunnitelmaksi, mikä oli herättänyt Lastentarhamuseolla uusia pohdintoja Pihlajan kokoelman merkityksistä ja siitä, mistä ne ja kokoelmaan kuuluvat roolivaatteet todella kertovat.
Aineistoni kautta sain kuitenkin kerättyä paitsi museon kaipaamia lisätietoja Pihlajan lasten roolivaatteiden valmistus- ja käyttöhistoriasta, myös muodostettua käsitystä siitä, miten laululeikkeihin on suhtauduttu, minkälaisia muistoja niihin liittyy ja miten roolivaatteet on koettu osana laululeikkejä. Tämän kaiken totesimme yhdessä museon henkilökunnan kanssa lisäävän myös roolivaatteiden museoarvoa.
Myös aineiston keruuna tekemäni haastattelu tallennettiin Lastentarhamuseon muistitietoarkistoon. Ei siis ainoastaan tekemäni pohdinnat, vaan myös keräämäni aineisto on käytettävissä myös tulevaisuuden tutkimuksia varten.
Teoriaa, konkretiaa ja uusia tuttavuuksia
Museologian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa tarjosi itselleni sen, mitä lähdin opinnoilta hakemaankin: uusia näkökulmia, oman ammattitaidon syventämistä ja verkostoitumista. Maisteritutkielman kohdistuminen olemassa olevaan museokokoelmaan puolestaan tarjosi paitsi konkretiaa muiden kurssien aikana kerätyn teorian rinnalle, myös ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua ja syventyä esineiden historiaan, kontekstiin ja merkityksiin tavalla, jota konservaattorina minulla on harvoin museossa mahdollista tehdä.
Koen yhteistyön Lastentarhamuseon kanssa tuoneen myös lisämerkityksen koko tutkielman tekoprosessille. Tutkielma ei tuntunut enää vain pakolliselta kurssityöltä muiden joukossa, vaan näyttäytyi itselleni myös verkostoitumisena ja konkreettisena omien tietojen ja taitojen näyttämisenä museokentällä.
Kirjoittaja: Sanni Andersen on pian valmis museologian maisteriopiskelija Jyväskylän yliopistosta.
