Siirry pääsisältöön
Museo logo
Kentältä

Saattohoitoa ja haaveita rauhasta

Oulun keskustasta vuonna 2019 löytyneen hylyn kappale päätyi osaksi Oulun museon yhteisöllistä Hylky 1684: Saattohoito -installaatiota. Tavoitteena oli antaa yleisölle mahdollisuus osallistua kulttuuriperinnön moniääniseen määrittelyyn, rikastuttamiseen sekä yksilölliseen kohtaamiseen ja kokemiseen.

17.11.2026
Tuisku Koskela hylkyinstallaation äärellä runoutta ja liikeimprovisaatiota yhdistävässä performanssissa. Kuva: Helena Hämäläinen.
Tuisku Koskela hylkyinstallaation äärellä runoutta ja liikeimprovisaatiota yhdistävässä performanssissa. Kuva: Helena Hämäläinen.
Teksti
Helena Hämäläinen
Katariina Vuori

Oulun Pikisaaressa, Merimiehenkotimuseon edustalla, on metallinen lasten sairaalasänky.

”Mikä tuo on?”

Sänkyä lähestyy kolmen nuoren ryhmä.

Hylky 1684: Saattohoito – installaatio oli esillä Oulussa, Merimiehenkotimuseon edustalla elokuussa 2026 järjestettyjen Suistotaidepäivien ajan. Installaatio oli osa virallista Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa. Kuva: Katariina Vuori.

Pienen taaperon mittainen pala aluksen pohjatukkia roikkuu hamppuköysien varassa sammalella ja kuivakukilla somistetun patjan yllä. Sängynpäädyssä on tippateline, jossa riippuu tummanpuhuva puteli. Sängyssä makaavaa, yli kolmesataavuotiasta hylynkappaletta ravitaan tervalla, jonkun toisen mäntypuun kudosnesteellä.

”Creepyä.” ”Surullista.” ”Aika magee.”

Nuoret kirjoittavat lapuille palautetta, yksi kertoo tekevänsä sen runon avulla. Palautteet kerätään suureen lasipulloon pullopostiksi. Mobilen virkaa hoitavassa oksassa roikkuviin purjeisiin nuoret kirjoittavat haaveensa: taidetta kaikille, suvaitsevaisuutta, reilua kulttuurialaa, rauhaa.

Toivon tuulia purjeissa. Kuva: Katariina Vuori.

Hylky 1684: Saattohoito -installaatio syntyi halusta antaa sidosryhmille tilaisuus kohdata suojeltu muinaismuisto toisin: ei asiantuntijoiden auktorisoimana ja määrittelemänä historiallisena objektina tai museoon kuratoituna häkkilintuna, vaan elävänä, vuorovaikutteisena ja dynaamisena kulttuuriperintönä.

Installaatio valmistui Oulussa järjestetyille Suistotaidepäiville (21.-23.8.2026). Suistotaidepäivät olivat osa Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -vuoden virallista ohjelmaa. Projekti syntyi yhteistyössä Byströmin nuorten kanssa. Byströmin ohjaamo on Oulun kaupungin moniammatillinen palvelukeskus alle 30-vuotiaille nuorille. Sairaalasänky ja tippatarvikkeet saatiin lainaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

Myös ohikulkijat osallistuivat installaation valmisteluun, koristeluun ja hylynkappaleen ripustamiseen. Näin myös installaation valmistelu asettui osaksi inklusiivista kulttuuriperintötyöprosessia.

Ohikulkija auttoi Katariina Vuorta hylynkappaleen ripustamisessa. Sama ohikulkija kävi joka aamu katsomossa, oliko palanen pysynyt ripustuksessa. Kuva: Joel Häkkilä.

Installaation yhteydessä järjestettiin myös opastuksia ja runotyöpajoja, joissa osallistujat pohtivat ajan, hoivan ja muutoksen olemusta strukturoidun runoharjoituksen avulla (runoharjoituksen kuvaus ks. Vuori 2024). Oululainen kolmen sanataiteilijan ryhmä (Johanna Jouten, Tuisku Koskela ja Riikka Palkki) järjesti teoksen yhteyteen runoutta ja liikeimprovisaatiota sisältävän performanssin. Esityksen teemoina olivat kipu, kuolema, inhimilliset kokemukset, luontoyhteys, hetkellisyys, tiede ja mystiikka.

Installaatiossa potilaan roolissa oli kappale 300-vuotta vanhan hylyn pohjatukkia. Saattohoito oli ihmiselämään vertautuva temaattinen viitekehys kulttuuriperinnölle ja sen suojeluprosesseille. Kuka saa päättää, mitä säilytetään ja miten säilytetään? Kuka hoivaa ja millä tavalla? Moni kumartui hylyn kappaleen puoleen sängyn ylle, ja kosketti sitä hellästi, kuin lasta. Kuva: Katariina Vuori.

Menneisyys tässä hetkessä

Kulttuuriperintötyössä on totuttu kysymään, mitä jokin kohde kertoo menneisyydestä. Vähintään yhtä kiinnostava kysymys on, mitä se kertoo meistä itsestämme ja meidän ajastamme (ks. Vuori 2026). Perinteisesti museokokoelmiin tallentuu asiantuntijan valinnat ja näkökulmat: mitä esine on, milloin se on valmistettu, mihin sitä on käytetty ja mistä se on löydetty. Nykydokumentointi voi tuoda tämän rinnalle ihmisten moniäänisiä kokemuksia, mielipiteitä ja tulkintoja.

Tämän vuoksi installaatioprosessi nykydokumentoitiin Oulun museon kokoelmiin valo- ja videokuvaamalla, sekä tallentamalla installaation aikana pulloon kertynyt aineisto. Näin museon kokoelmiin tallentuu myös se, millaisia merkityksiä ihmiset antavat kulttuuriperinnölle omana aikanaan, ja millaisia tunteita se herättää.

Hylkyinstallaatio Merimiehenkotimuseon edustalla. Kuva: Joel Häkkilä.

Saamassamme pullopostissa kirjoittajat olivat pohtineet rauhaa, taiteen arvoa, onnen raaka-aineita ja vanhojen esineiden merkitystä. Nämä nojaavat ajatukseen siitä, että kulttuuriperintö voi toimia toivon lähteenä (en. ”heritage of hope”, ks. esim. Marila 2026) Tavallisuudesta poikkeavaa esitystapaa kiiteltiin. Ajatukset virtailivat hylystä metsän sammalikkoon ja sodan päättymisen toiveista telinevoimisteluun.

Pullopostia hylkyinstallaation ääreltä. Hylkypotilas on päässyt jaloittelemaan osana runoimprovisaatiota. Kuva: Helena Hämäläinen.

Osallistava ja auktorisoimaton kulttuuriperintötyö haastaa ajatuksen yhdestä oikeasta tulkinnasta. Sama hylky voi olla samaan aikaan arkeologinen objekti, menneisyyden muisti, luovuuden ja tunteiden katalysaattori, paikallisen identiteetin heijastuspinta tai toivon vahvistaja.

Hahtiperän hylyn kohdalla monet tulkinnat ja installaatiokäyttö mahdollistuivat sillä, että arkeologisessa kaivauksessa talteen otettua puumateriaalia on paljon, mutta vain pieni osa siitä on valittu säilytettäväksi; konservoitu ja asetettu esille lokakuussa 2026 avautuneeseen Oulun museon näyttelyyn.

Kenties kulttuuriperintö- ja museoalalla voisi pohtia, mikä kaikki aineisto tahdotaan säilyttää ”tuleville sukupolville”, ja mitä taas voisi toisinkäyttää nykyistä monipuolisemmin. Vaihtoehtoisilla toimintatavoilla voitaisiin vahvistaa sidosryhmien oikeutta ja mahdollisuuksia osallistua kulttuuriperintötyöhön.

Hahtiperän hylky löytyi Oulun keskustasta, Radisson Blu -hotellin takapihalta, viemäri- ja putkiremontin yhteydessä elokuussa 2019 (Riutankoski 2019). Proomu- tai jähtityyppinen alus on rakennettu todennäköisesti 1600-luvun loppupuolella. Neljän kylkikaaren levyinen, konservoitu lohkopala Hahtiperän hylkyä on esillä Oulun museossa. Kuva: Katariina Vuori.

Kirjoittajat: Katariina Vuori työskentelee museolehtorina ja Helena Hämäläinen amanuenssina Oulun museossa.

Lähteet:

Marila, M. M. (2026). Heritage of Hope. Norwegian Archaeological Review, 59, 87-89.

Riutankoski, M. (2019). Oulu, Hahtiperän hylky, Hallituskatu 1, hotelli Radisson Blun pysäköintialueen arkeologinen kaivaus 12.-23.8.2019. Tutkimusraportti. Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut: Helsinki.

Vuori, K. (2024). In the Beginning Was Muteness Approaching an Anonymous Shipwreck via Poetry. Delivering the Deep, Maritime Archaeology for the 21st Century: Selected Papers from IKUWA 7.doi:10.30861/9781407361475

Vuori, K. (2026). Adventures in wet wonderlands. Maritime cultural heritage, creativity, and wellbeing. [Väitöskirja]. Oulun yliopisto.

Tunnetko alan kiinnostavan tekijän?
Ehdota kollegaa museon tekijäksi!