Suoritin museologian opintoihin liittyvän työharjoittelun Serlachius-museoiden kulttuurihistoriallisten kokoelmien parissa syksyllä 2024. Olen ammatiltani kuvataiteilija. Kokoelmien hallinta on iso osa museotoimintaa, mutta se jää usein yleisölle vieraaksi.
Mielenkiintoni museologian opintoihin syntyi tarpeesta tehdä itselleni museon niin sanottu näkymätön työ tutuksi. Lisäksi tulevina vuosina tulen työskentelemään teeman parissa, joka tutkii kansallista identiteettiä. Syvällisempi ymmärrys tavoista, joilla kulttuuriperintöä hoidetaan tuntuu tarpeelliselta.
Harjoittelu ylitti odotukseni moninkertaisesti. Sain tehdä todella monipuolisia ja vaativiakin tehtäviä, joiden kautta perehdyin laaja-alaisesti museon kokoelmatoiminnan käytäntöihin, tavoitteisiin ja haasteisiin. Lisäksi mainitsemisen arvoista on saamani perusteellinen perehdytys tehtäviin, joka ei oman kokemukseni mukaan aina harjoittelun ollessa kyseessä valitettavasti ole itsestään selvä asia.
Valokuva-arkistossa pääsin käyttämään kuvanlukutaitojani valokuvia lajitellessani. Hannes Auteren höyläpenkin siistiminen ja suojaaminen tai lahjoituskokoelman valokuvalaatikoiden järjestäminen tuotti aika lailla taideteoksen valmistumisen kaltaista mielihyvää. Mukaan mahtui myös ikimuistoisia, sydämentykytyksiä aiheuttaneita työtehtäviä merkitessäni arkistotussilla Alvar Aallon piirustuksia. Muistin onnekseni luennolta kehotuksen ”harjoitelkaa niitä pieniä merkintöjä!”
Havaintoja omaan työskentelyyn liittyen
Kantapään kautta olen aina oppinut parhaiten, myös tällä kertaa. Toimin kaukaa viisaasti seuloessani Metsä Serlan myynnin arkiston esineitä. Yhteen pahvilaatikkoon keräsin kaiken, minkä ajattelin menevän poistoihin. Saatuani muun esineistön loogisesti arkistoitua pyysin ohjaajan paikalle varmistaakseni jämälaatikon kohtalon. Lopulta ainoastaan kuudesosa esineistä ei päätynyt arkistoon! Tietoni eivät yksinkertaisesti riittäneet ymmärtämään niitä syy-seuraussuhteita, joiden kautta esineistö liittyy kokoelmaan. Samalla konkretisoitui oleellisia asioita tiedonkeruusta.
Omaan taiteelliseen työskentelyyni sain hyviä kehittämisideoita. Käsitykseni taideteoksen elinkaaresta muuttui painopisteiltään. Ensiarvoisen tärkeää on kirjata valmistusvaiheessa mahdollisimman paljon kontekstitietoa, joista aikanaan on hyötyä kokoelman parissa työskenteleville esimerkiksi konservoinnin tai säilytyksen kannalta. Ymmärrän nyt, miten oleellista kuvataiteilijan on seuloa oma jäämistö hyvissä ajoin. Taiteilijan jälkeensä jättämä arkisto on aina perikunnalle haaste. Kokoelmakurssin luennolla mietitään myös millä perusteella lahjoituksia kannattaa vastaanottaa –vai kannattaako.
Työssä viihtymisen merkityksestä
Uskon, että harjoittelupaikkani edustaa museo- ja kokoelmaympäristöjä parhaimmasta päästä. Resurssit, työympäristö ja työn organisointi vaikuttaa hyvällä tavalla työntekoon ja ennen kaikkea työssä viihtymiseen. Serlachius-museoille myönnetty ISO 14001 -ympäristöstandardiin pohjautuva sertifikaatti järjestelmällisestä ympäristötyöstä toimii nyt pohjana kaikelle tekemiselle. Sertifikaatti on vain harvoilla museoilla. Henkilökunnan keskusteluissa tuli ilmi, että yksi hyvä puoli ympäristösertifikaatin hakemisessa on ollut erilaisten ajatuksissa ja levällään olleiden prosessien läpikäynti. Se tulee jatkossakin edistämään muun muassa kehitysprojektien loppuun saattamista.
Kuvataiteilijana minulla on aina ollut modus operandina mahdollisimman täydellinen suoritus, joten ei liene yllätys, että nautin suunnattomasti työskentelystä ympäristössä, jossa organisaation tavoitteena on paitsi tehdä asiat hyvin, myös kehittää toimintaa samanaikaisesti.
Hollannissa opiskellessani tuli Vincent van Gogh ajatuksineen tutuksi ja loppukaneettina toimikoon hänen sanansa:
“Great things are done by a series of small things brought together.”
Kirjoittaja: Kirsimaria E. Törönen on kuvataiteilija, joka opiskelee Jyväskylän avoimessa yliopistossa.