Kulttuurilaitoksen tuloksesta puhutaan harvoin ikään kuin se ei kuuluisi sen toiminnan luonteeseen. Kuitenkin tuloksenteolla mikä tahansa organisaatio perustelee olemassaoloaan, niin myös museolaitos. Tulosta voidaan arvioida monin tavoin ja usein talouden mittarien kautta, nyt ei kuitenkaan ole siitä puhe.
Museon tehtävä on ylläpitää ja levittää tietoa substanssistaan, luonnon- tai kulttuuriperinnöstä ja taiteesta. Määritelmästä voi suoraan johtaa museon tuloksen: se on museon sisältöjen vaikuttavuus niin yhteiskunnan, yhteisöjen kuin yksilöiden tasoilla.
Pohdinta museon tuloksenteosta asettuu johtajuuden ytimeen, siihen, miten museon johtajuus ymmärretään, miten sitä sovelletaan ja mitä se saa aikaan. Johtajuus ja tulos ovat liiketaloudellisia käsitteitä, joille on paikkansa myös kulttuurilaitoksissa eikä niitä ole syytä vierastaa, sillä osaavissa käsissä ne tukevat merkittävästi laitosten toimintakykyä.
Museo on korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden organisaatio. Johtamisen tehtävänä on varmistaa näiden osaamisten maksimaalinen hyödyntäminen. Museota eivät johda kokoelmat, mutta ne voivat herätä eloon asiantuntijuuden keinoin. Sitä eivät johda seinät tai tilat, vaikka näillä kaikilla on osansa tuloksenteossa. Museota ei liioin voi johtaa teollisuutta varten kehitetyin teorioin.
Museon johtaminen on oma erityinen osaamiskenttänsä, joka edellyttää sekä museotyön olemuksen että ihmistoiminnan ymmärrystä, sillä museossa tuloksen tekevät ihmiset. Ja vaikuttavuus syntyy ihmisten keskuudessa ihmistyön tuloksena.
Vaikuttavuus on vaikeasti mitattavissa. Itse ymmärrän vaikuttavuutena sen, että syntyy kulttuurinen muutos, joka kantaa. Sen myötä museoiden sisällöt vakiinnuttavat paikkansa arkisten keskustelujen keskiössä ja asettuvat elämän sisältöjen luontaisiksi tekijöiksi. Kun ne pääsevät vaikuttamaan, ne alkavat muokata jokamiehen ja -naisen maailmankuvaa sekä yhteistä arvopohjaa, asenteita, ajattelumalleja ja käytännön toimintaa.
Vaikuttavuutta on se, että museotyön sisältöjä ja teemoja viedään päätöksenteon perusteiksi ja kehittämistyön innovaattoreiksi. Niiden arvojen varassa rakentuu yhteisöjä, ne luovat elinvoimaa, pitovoimaa ja vetovoimaa. Ne perustelevat ratkaisuja ja tuottavat konkreettisia toimenpiteitä.
Vaikuttavuus rakentuu pitkäkestoisen ja määrätietoisen toiminnan tuloksena eikä siinä siitäkään huolimatta aina onnistuta. Joka tapauksessa sen tulisi olla museon johdon silmäterä.
Johdon roolina on fokusoida sekä museon sisälle että sen ulkopuolisiin osallis- ja yleisösuhteisiin.
Museon sisällä oleellista on onnistua kompetenttien ihmisten osaamisten jakamisessa ja yhdistämisessä kohti yhteistä tavoitetta. Asiantuntijaorganisaatioille tyypilliseksi on kuitenkin tunnistettu individualistinen minäkuva. Sen on todettu synnyttävän kilpailua, panttaamista, tietosiiloja ja mustasukkaisuutta tiedosta. Silloin tuloksenteko kärsii, koska osaamiset alkavat hajota eikä yhteistä suuntaa löydy.
Johdon tehtävä on koota kompetenssit yhteen ”toteemeiksi” siten, että osaamiset tukevat ja täydentävät toisiaan. Tämä edellyttää sekä siiloista luopumista että toimijoiden minäkuvan hahmottamista uudeksi ja nöyryyttä hyväksyä oma epätäydellisyytensä voidakseen ottaa vastaan muiden panokset.
Näin pääsee rakentumaan kollektiivinen asiantuntijuus, jossa kaikkien anti rikastuu, ruokkii toisiaan sekä ylitetään aiemmat saavutukset ja luodaan uutta. Vaikuttavuudelle luodaan edellytykset.
Museon ulkopuolisiin suhteisiin taas saattaa syntyä karheutta, jos museon edustamat sisällöt tai tapa kohdata yleisöä koetaan vieraiksi tai etäisiksi. Silloin museo näyttäytyy tiedollisen ylivallan edustajana, etäisenä norsunluutornina, joka annostelee sisältöjä ylhäältä. Tämä luo toiseuttavaa me-nuo – asetelmaa, jossa yleisölle jää objektin osa.
Sen sijaan yleisön keskuuteen rakentuva tiedollinen, esteettinen ja emotionaalinen imu vahvistavat museon ja yleisön keskinäistä suhdetta. Kun museo houkuttaa ja koukuttaa sisällöillään ja tavallaan ottaa yleisönsä vastaan, museosta tulee vahva magneetti. Myös tämä edellyttää henkilökunnalta voimavarojen kohdentamista samaan suuntaan.
Niinpä katse palaa museon johtamiseen, joka ei ole pelkkää vastuuta hallinnosta ja taloudesta, vaan ennen muuta osaavan ihmisjoukon arvostamista, kannustamista ja ohjaamista antamaan yhdessä parastaan. Motivoituneet ja työnsä merkitykselliseksi kokevat osaajat tekevät museon tuloksen ja luovat asiakkaille kulttuuriperinnöstä merkittävän elämänsisällön. Se on vaikuttavuutta ja se on museon tuloksentekoa.
Kirjoittaja: FT, museotoimenjohtaja emerita Kristina Ahmas on väitellyt tohtoriksi museon johtamisesta.