Väitän, että museoiden rooli kuntien identiteetin rakentajina on radikaalisti tärkeämpi kuin moni ymmärtää. Museot vahvistavat ihmisten käsitystä omista juuristaan, arvoistaan ja kuulumisen paikoistaan. Ne ovat nykyhetken tallentajia ja tulevaisuuden suunnannäyttäjiä. Niin kulttuurihistorialliset museot kuin taidemuseotkin, paikalliset erikoisuudet kuin kätketyt helmetkin, vaikuttavat osaltaan siihen, haluaako kuntaan palata tai asettua sinne kylvämään verorahojaan.
Museot ovat avoimia uusille yhteistyömuodoille ja tekemisen tavoille. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa, puolueesta riippumatta, voi tuoda aivan uudenlaista näkökulmaa ja ideoita yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Työskennellessäni Vantaan taidemuseon johdossa teimme monenlaista yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa ja aikaansaimme innostavia yhteistyökuvioita niin liikunnan, maankäytön kuin muidenkin toimialojen kanssa.
Jännitin ja innolla odotin neljän vuoden välein, millaisen poliittisten päättäjien kavalkadin vaalien myötä kuntaan saamme. Oli arvokasta työskennellä poliitikkojen kanssa, joille museomme oli entuudestaan tuttu ja ilmiselvä osa kaupunkia. Oli opettavaista saada lisätä ymmärrystä kulttuuriin perehtymättömille päättäjille nykytaiteen ja museoalan monista realiteeteista ja mahdollisuuksista. Myyttejä oli ihana murtaa!
Sittemmin ammattimentorina olen ollut mukana edistämässä museoiden strategiatyötä ja sparraamassa niin museonjohtajia kuin kuntajohtajiakin. Olen nähnyt monenlaista kehitystä eri puolilla Suomea. On ollut karua seurata sellaisten kuntien menoa, joissa museoiden erityistä arvoa ei ilmiselvästi edes haluta ymmärtää. Samaan aikaan olen iloinnut, kuinka tiukkoinakin aikoina on saatu hienoja museouudistuksia aikaan.
“Ai onko Vantaallakin taidemuseo?” Tämän kysymyksen kuulin aikanaan liian monta kertaa ja juuri tähän kysymykseen kyllästyminen sai minut toimimaan. Mutta se onkin sitten toinen tarina – se on graffitiin erikoistuneen Artsin tarina.
Ei ole häpeäksi, jollet sinä tiedä asukkaana tai ehdokkaana, millaisia museoita kunnassasi on. Asia on tosi helppo selvittää vaikka nyt heti, ennen vaaleja! Kun perustiedot ovat selvillä, on aika vastata seuraaviin kysymyksiin, jotka sommittelin avuksesi. Kysy nämä kysymykset ehdokkaltasi tai vastaa, jos olet itse ehdolla:
- Mikä tekee meidän alueemme museoista ainutlaatuisia?
- Miten meidän alueemme museoita tulee kehittää?
Ehdokkaan näkemys museoista kertoo paljon paitsi arvoista ja kiinnostuksen kohteista, myös tavasta tarkastella maailmaa. Toivottavasti saamme vaalipäivänä iloita viisaista, rohkeista ja museomyönteisistä vaikuttajista.
Kirjoittaja: Kati Huovinmaa on johtajuusmentori, joka on työskennellyt lukuisten museoalan ammattilaisten kanssa sekä edistänyt museoiden strategiatyötä. Ennen yrittäjyyttään hän työskenteli Vantaan taidemuseo Artsin johdossa. Häneltä on ilmestynyt syksyllä 2024 Ihmisjohtaja-kirja (Helsingin seudun kauppakamari) ja sitä ennen Radikaali unelma – Näin johdat muutoksen, 2020.