Inarin kirkonkylässä sijaitseva Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida on noussut Ylä-Lapin merkittävimpien matkailukohteiden joukkoon. Vuonna 2022 peruskorjattuun ja laajennettuun Siida-rakennukseen avautunut uusi Enâmeh láá mii párnááh – Nämä maat ovat lapsiamme -päänäyttely on houkutellut ennätysyleisön jo kahtena peräkkäisenä vuotena.
Kiinnostusta museota kohtaan ovat kasvattaneet myös Siidan saamat arvostetut museoalan tunnustukset: Vuoden eurooppalainen museo ja Vuoden museo 2024. Palkinnot myönnettiin erityisesti Saamelaismuseon tekemän repatriaatiotyön ja yhteisöllisen työn ansiosta. Molemmat perustuvat tiiviiseen vuorovaikutukseen saamelaisyhteisön kanssa.
Esineet pääsivät käymään kotona
Yhteisöllisyys on aina ollut Saamelaismuseon toiminnan keskiössä, mutta se on korostunut entisestään repatriaatioiden eli saamelaisesineiden kotiinpaluun myötä.
Syksyllä 2021 Siidassa juhlittiin Kansallismuseolta saapuvan saamelaiskokoelman repatriaatiota. Kotiinpaluuksi nimetyssä juhlassa esiteltiin pääasiassa kuvien avulla saamelaisalueelta vuosina 1830–1998 kerättyä runsaan 2000 esineen kokoelmaa.
Koska juhla järjestettiin korona-aikaan ja Siida oli peruskorjauksen vuoksi vielä suljettuna, suurin osa yleisöstä seurasi tilaisuutta etänä videoyhteyden kautta.
Ymmärsimme olevamme paljon isomman asian äärellä.
”Silloin ymmärsimme olevamme paljon isomman asian äärellä kuin mitä olimme siihen mennessä ajatelleet. Juhlan aikana kävi ilmi yhteisön tarve päästä vieläkin lähempään yhteyteen esineiden kanssa”, Saamelaismuseon yhteisötyövastaava Pia Nikula sanoo.
Tilanne ratkaistiin poikkeuksellisella tavalla: Saamelaismuseon henkilökuntaa kiersi saamelaisalueen kylissä mukanaan valokuvia sekä paikkakuntakohtaisia esineitä, jotka olivat palautuneet Kansallismuseosta.
Nikulan mukaan kyläkierroksilla oli valtava merkitys saamelaisyhteisölle. Ihmiset pääsivät näkemään ja koskemaan esineitä, joiden tekijät, omistajat tai käyttäjät olivat saattaneet kuulua heidän omaan sukuunsa
”Yksi osallistuja lausahti, että hän ei olisi uskonut näkevänsä sitä päivää, että hän näkee nämä esineet ja vielä täällä kotikylässä. Se oikeastaan kertoi meille sen, että näin meidän oli kuulunutkin toimia”, Nikula toteaa.
Kyläkierrokset lisäsivät ihmisten kiinnostusta omaa kulttuuriperintöään kohtaan sekä loivat olettamuksen, että kun esineiden kanssa on kerran päästy yhteyteen, sama mahdollisuus tarjoutuu myös tulevaisuudessa.
Uudenlaisia yhteisötyön muotoja
Vuonna 2022 avautunut uusi päänäyttely jatkoi luontevasti Saamelaismuseo Siidan yhteisötyötä. Intendentti Anni Guttormin mukaan kyseessä oli Saamelaismuseon tähän asti laajin ja merkittävin yhteisölähtöinen hanke. Enâmeh láá mii párnááh – Nämä maat ovat lapsiamme -näyttelyn valmistelussa oli mukana yli 300 saamelaista, jotka pääsivät itse kertomaan oman tarinansa.
”Tämä oli myös meille uusi tapa tehdä näyttelyä, ja sen sisältö muokkautui paljonkin yhteisötyön kautta. Kysyimme meidän ihmisiltä, mitä he haluavat meistä kerrottavan ja jätimme tilaa sille, että he pääsevät oikeasti vaikuttamaan näyttelyn sisältöihin”, Guttorm kertoo.
Näyttelyn sisältöjä oli tuottamassa lukuisia tahoja, kuten eri elinkeinojen ja saamenkieliryhmien edustajia, saamelaisalueen ulkopuolella asuvia saamelaisia, varhaiskasvatuksen piirissä olevia lapsia, taiteilijoita, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä.
Näyttelyn valmistelussa oli mukana yli 300 saamelaista.
”Halusimme tavoittaa laajasti eri yhteisöjä saamelaisyhteisön sisällä, jotta saisimme näyttelyyn mahdollisimman monipuolisen näkökulman ja jotta meidän ihmiset kokisivat näyttelyn omakseen”, Guttorm jatkaa.
Näyttelyn sisällöissä yhdistyvät perinteinen ja uusi. Vanha esineistö, uudet taideteokset, valokuvat, lyhytelokuvat, musiikki ja saamelaiset sanonnat kietoutuvat toisiinsa. Keskeinen ajatus on, että saamelainen perinnetieto ja länsimainen tiede kulkevat rinnakkain ja ovat yhtä arvokkaita. Tämä näkyy myös siinä, että kaikki kolme Suomessa puhuttua saamen kieltä ovat näyttelyssä yhdenvertaisessa asemassa suomen, ruotsin ja englannin rinnalla.
Vuoropuhelua sukupolvien välillä
Saamelaismuseon yhteisötyössä mukana olleet Jouni S. Laiti ja Ulpu Mattus-Kumpunen arvostavat museon roolia saamelaisia koskevan tiedon välittäjänä.
Utsjoen Mierasjärveltä kotoisin oleva saamelaistaiteilija ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa käsityönopettajana työskentelevä Laiti on tehnyt jo pitkään tiivistä yhteistyötä Saamelaismuseon kanssa.
Hänen opiskelijoitaan on ollut auttamassa esineiden kunnostustöissä, ja hän itse on ollut mukana tunnistamassa esineiden alkuperää. Päänäyttelyssä on esillä kaksi hänen puusta tekemäänsä taideteosta.
Laitin mukaan on tärkeä muistaa, että museon kokoelmat ovat ensisijaisesti saamelaisia itseään varten.
Museon kokoelmat ovat ensisijaisesti saamelaisia itseään varten.
”Minusta se olisi ollut hankala lähtökohta, jos museo olisi tehty vain matkailun tarpeisiin. Olisimme itse siinä tapauksessa vieraita omassa museossamme”, hän toteaa.
Saamelaismuseon tekemässä yhteisötyössä hän nostaa esiin tärkeänä asiana museon aktiivisen vuoropuhelun saamelaisyhteisön kanssa. Toiminnan kehittäminen tapahtuu hänen mukaansa parhaiten juuri keräämällä ja kuuntelemalla palautetta.
Inarinsaamelainen Ulpu Mattus-Kumpunen näkee Saamelaismuseon paikkana, missä voi tuntea kuuluvansa joukkoon nimenomaan saamelaisena. Hänen lapsuudessaan sellaista paikkaa ei ollut.
”Tämä ei ole vain museo, johon tuodaan matkailijoita katsomaan saamelaiskulttuuria. Me voimme tuoda tänne omat lapsemme ja näyttää heille heidän historiaansa ja juuriaan. Sillä on valtavan iso merkitys”, hän sanoo.
Päänäyttelyssä rinnakkain esillä oleva vanha esineistö ja uudet taideteokset muistuttavat hänen mukaansa siitä, että saamelaisuus on elävä kulttuuri, joka kehittyy koko ajan.
”Se on ikään kuin jatkuvaa vuoropuhelua sukupolvien välillä”, hän sanoo.
Tulevaisuusperintö – perintö, joka elää
Kuluvana keväänä Saamelaismuseossa on jatkettu yhteisötyötä uuden kokoelmapalautuksen parissa. Pohjois-Pohjanmaan museosta on palautunut noin 370 esineen kokoelma, joiden joukosta saamelaisyhteisö valitsee kevään aikana päänäyttelyn yhteisövitriiniin esille tulevat esineet. Tällä hetkellä yhteisövitriinissä on esillä Kansallismuseosta vuonna 2021 palautunutta esineistöä.
Intendentti Anni Guttormin mukaan yhteisön osallistaminen kumpuaa ajatuksesta, että suurin asiantuntijuus löytyy nimenomaan yhteisön sisältä, heidän perinteisiin pohjautuvasta tietotaidostaan.
Suurin asiantuntijuus löytyy yhteisön sisältä.
”Me ajattelemme asian siten, että me täällä museolla mahdollistamme esineiden tai kokoelmien ja ihmisten kohtaamisen, mutta esineisiin liittyvä asiantuntemus tulee meidän yhteisöstämme.”
Yhteisötyövastaava Pia Nikulan mukaan tämä ajattelutapa on muuttanut myös yhteisön suhtautumista omaan perintöönsä.
”Aikaisemmin on ajateltu esimerkiksi aittojen perillä olevista esineistä, että eihän niillä ole mitään arvoa. Se ajatus on ilahduttavasti muuttunut.”
Nikula nostaa esiin termin ”tulevaisuusperintö”, joka hänen mielestään kiteyttää Saamelaismuseon tekemän työn tavoitteen: varmistaa, että perintö säilyy ja on kaikkien saavutettavissa.
Koska saamelaisten kirjoitettu historia on lyhyt, perinnetieto elää pitkälti esineissä. Niiden avulla esivanhempien tiedot, taidot ja maailmankuva on mahdollista herättää eloon ja ottaa osaksi saamelaisyhteisön nykyisyyttä ja tulevaisuutta.