Museoista tuli Andrea Kim Neighborsille tärkeitä jo lapsena. Museokäynnit herättivät uteliaisuuden, joka on kulkenut hänen mukanaan aikuisuuteen ja museoalan ammattilaiseksi asti.
”Lapsuudessani kävimme paljon museoissa. Vanhempani seurasivat tarkasti, mitä opimme koulussa, mutta kiinnittivät huomiota myös siihen, mitä siellä ei opetettu. Korealaisamerikkalaisessa perheessämme museot auttoivat meitä tutustumaan kulttuuriperintöömme ja ymmärtämään historiaamme.”
2000-luvun alussa opinnot toivat Neighborsin opiskelemaan arktista antropologiaa Ouluun. Myöhemmin opinnot kuljettivat häntä Smithsonian-instituutin arktiseen tutkimuskeskukseen Washingtoniin ja arkeologisille kaivauksille Mongoliaan.
Avoimuus
Museopedagogiikan Kim Neighbors löysi Seattlessa sijaitsevassa Wing Luke Museumissa, joka käsittelee aasialaistaustaisten siirtolaisten historiaa Yhdysvalloissa. Museo muutti hänen käsitystään siitä, keiden kokemukset voivat saada museossa tilaa ja millaista historiaa museo voi tehdä näkyväksi.
”Oli vaikuttavaa nähdä museossa elettyjä kokemuksia ja yhteisöjä. Haastattelin yhteisön yli 90-vuotiaita jäseniä heidän varhaisimmista muistoistaan japanilaisamerikkalaisina Seattlessa. Rakastuin tähän työhön.”
Neighbors työskenteli museossa museopedagogina noin neljän vuoden ajan. Opastyössä hän oppi, miten historiaa voi välittää erilaisille yleisöille.
”Museopedagogiikassa tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia siltana museon ja yleisön sekä museon ja oppijan välillä. Rakastan luovuutta, jota käytännönläheisten ja innostavien osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen vaati. Yhtä tärkeää on kuunnella tarkasti ja ymmärtää, mitä yleisöt museolta toivovat.”
Neighborsin työtä on ohjannut utelias avoimuus. Se voi tarkoittaa uuden yhteistyökumppanin kohtaamista, yhteisön jäsenen kuuntelemista tai samalla käytävällä työskentelevän kollegan huomioimista.
”Kun tuntee ympärillään olevat ihmiset, tietää heidän nimensä ja ymmärtää, mikä heitä innostaa ja mikä heille on tärkeää, voi löytää uusia mahdollisuuksia ja ajatuksia.”
Ihmettely
Wing Luke Museumin jälkeen Neighbors siirtyi Washingtonissa sijaitsevaan Phillips Collectioniin. Taidemuseo oli hänelle uudenlainen työympäristö, sillä hän ei ollut aiemmin työskennellyt modernin taiteen parissa.
Uusi ympäristö tarjosi mahdollisuuden ihmetellä, kokeilla ja tarkastella oppimista yli perinteisten oppiainerajojen. Työ vahvisti Neighborsin ajatusta museosta luokkahuoneena, jossa voidaan oppia monella tavalla.
”Tutkin oppilaiden ja opettajien kanssa, miten modernin taiteen tarkastelu voisi vahvistaa kriittistä ajattelua, luku- ja kirjoitustaitoa sekä jopa matemaattisia taitoja. Oli innostavaa pohtia luovasti ja oppiainerajoja ylittäen, miten taiteen tarkastelu voisi kehittää myös muissa oppiaineissa tarvittavia taitoja.”
Neighborsille ihmettely merkitsee lupaa pysähtyä kysymysten äärelle ilman valmista vastausta. Museossa taideteos, esine tai kertomus voi avata yhteyksiä aiheisiin, jotka ensi silmäyksellä vaikuttavat olevan kaukana toisistaan.
Yhteiskehittäminen
Smithsonian Asian Pacific American Centerissä Neighbors rakensi museopedagogista toimintaa tilanteessa, jossa keskuksella ei ollut näyttelytilaa, kokoelmia eikä valmista yleisötyön osastoa. Sen sijaan käytössä oli laaja opettajista ja eri yhteisöjen edustajista koostuva verkosto eri puolilla Yhdysvaltoja ja Tyynenmeren aluetta.
Koulutusmateriaaleja ei tehty yhteisöille vaan yhdessä niiden kanssa.
”Pohdimme museopedagogiikkaa yhdessä opettajien, yhteisöjen johtajien, opiskelijoiden ja muiden alojen edustajien kanssa. Kehitimme aineistoja jakamalla asiantuntijuutta ja luomalla sisältöjä yhdessä. Lopputulokset olivat onnistuneita, mutta usein kaikkein arvokkainta oli itse prosessi.”
Yhteiskehittäminen vaatii aikaa, kuuntelemista ja valmiutta jakaa päätösvaltaa. Samalla Neighbors haluaa tehdä näkyväksi työn, jota yleisölle näkyvän museokokemuksen taustalla tehdään. Yhteisötyö edellyttää pitkäjänteistä läsnäoloa myös museon ulkopuolella.
”Vaivattomalta näyttävän museo-ohjelman taustalla on valtavasti suunnittelua ja näkymätöntä työtä. Museoammattilaisten on myös lähdettävä museon ulkopuolelle, rakennettava suhteita ja pohdittava, keitä museo ei vielä tavoita.”
Inklusiivisuus
Nykyisin Helsingissä asuva Neighbors tarkastelee suomalaisia museoita sekä museoammattilaisena että suomea opettelevana kävijänä. Selkokielisillä opastuksilla hän on huomannut, miten taideteos voi avata keskustelun uudesta kotimaasta, muistoista ja kuulumisesta.
Kokemukset ovat saaneet hänet pohtimaan, milloin museo alkaa todella tuntua kävijästä omalta. Ihmisten tavoittaminen ja kutsuminen museoon on vasta ensimmäinen askel. Inklusiivisuus toteutuu vasta silloin, kun kävijä kokee voivansa palata museoon omasta aloitteestaan.
”Jos museot tekevät jalkautuvaa yleisötyötä ja kutsuvat ryhmiä museoon, ihmiset saattavat tulla. Mutta palaavatko he myöhemmin oma-aloitteisesti, omien kiinnostuksenkohteidensa ohjaamina? Kokevatko he museon paikaksi, johon voi palata yhä uudelleen?”
Helsingissä Neighbors kirjoittaa museoiden ja koulujen kumppanuuksia käsitteleviä tutkimusartikkeleita, vertaisarvioi alan tieteellisiä artikkeleita ja valmistelee väitöstutkimustaan. Samalla hän vierailee museoissa, seuraa alaa ja tapaa museoammattilaisia.
Suomalaisissa museoissa häneen ovat tehneet vaikutuksen erityisesti tilojen saavutettavuus, henkilökunnan lähestyttävyys ja näyttelyiden tapa käsitellä yhteisöllisyyttä. Nuoret ja perheet näyttävät hänen havaintojensa mukaan kokevan museotilat omikseen.
”Suomalaiset museot tuntuvat avoimilta uusille ideoille. Henkilökuntaa on helppo lähestyä, ja nuoret sekä perheet näyttävät kokevan museotilat omikseen. Näyttelytekstit herättävät ajatuksia erityisesti kuulumisesta ja osallisuudesta. Joitakin täällä kohtaamiani kysymyksiä ja tekstejä ei voisi tällä hetkellä esittää tietyissä yhdysvaltalaisissa museoissa.”
Neighborsille inklusiivinen museo ei ole vain paikka, jonka ovet ovat kaikille avoinna. Se tarjoaa mahdollisuuden osallistua, esittää kysymyksiä ja tunnistaa museossa jotakin omasta kokemuksestaan.