Jukka Palm on akateemisesti koulutettu kulttuurialan silpputyöläinen, jonka toimenkuvaan kuuluu vapaaehtoistyö Punkmuseossa ja aiheeseen liittyvän radio-ohjelman tekeminen.
Helsingin Graniittitalossa sijaitsevassa Punkmuseossa on huhtikuun loppuun saakka esillä kaksi näyttelyä: Pelle Miljoonan uraa luotaava Pelle 1.000.070 sekä punkkulttuurin kenties tärkeimmästä periaatteesta kertova Tee se itse.
DIY
DIY on lyhenne sanoista ”do it yourself” ja tarkoittaa itse tekemisen asennetta. Se elää vahvana punkkulttuurissa, ja myös Punkmuseo syntyi siitä.
Punkmuseossa alusta saakka työskennellyt Jukka Palm kertoo, että museon perustaminen lähti tarpeesta vaalia punktietoa ja pelastaa siihen liittyvää aineistoa, kun se vielä on mahdollista. Kukapa sen tekisi, ellei punkkari itse.
”Punkin Suomeen tulon todistaneita on yhä keskuudessamme. Heidän muistonsa täytyy tallentaa ennen kuin ne muuttuvat toisen käden tiedoksi. Jäämistön arvoa ei välttämättä ymmärretä. Punkmuseon kokoelmassa on jopa roskalavalta pelastettuja valokuvia.”
Punkmuseossa työskennellään työllistämistuella tai vapaaehtoisena. Palm on vapaaehtoistyöntekijä, jota kiinnostaa myös museoalan teoreettinen puoli.
”Olen opiskellut arkeologiaa ja muita museoaineita ja tehnyt jonkin verran museotöitä. Nyt olen alkanut suorittaa museologian opintoja ihan Punkmuseon takia. Haluamme pitkällä tähtäimellä päästä valtakunnallisen tuen piiriin ja se edellyttää, että toiminnassa on mukana tietty määrä tietyn koulutustason ihmisiä.”
Yhteishenki
Itse tekemisen asenne ei tarkoita, että asiat pitäisi tehdä yksin. Punkmuseon toimintaa kannattelee yhteishenki.
”Kaikki lähti sellaisesta somepohdiskelusta, että pitäisikö suomalaisella punkilla olla oma museo. Ajatus kiinnosti monia, ja heti ensimmäisessä kokouksessa perustettiin Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry.”
Yhteishenki ei vallitse pelkästään museopunkkareiden välillä. Myös museojärjestelmä on ottanut Punkmuseon hyvin vastaan.
”Helsingin kaupunginmuseo otti meidät heti hellästi huomaansa. Olemme saaneet sieltä paljon sparrausta ja tukea virallisissa asioissa ja kokoelmapolitiikan laatimisessa.”
Hyvää yhteistyötä on tehty myös Tampereen Verstaan ja Keski-Suomen museon kanssa.
”Olemme tehneet yhdessä näyttelyitä, mikä on ollut hyvin opettavaista. Punkmuseo on levittäytynyt myös Turkuun.”
Yhteishenki on vahva, koska punk on tärkeä osa identiteettiä.
”Useinhan yhdistystoiminnassa on vain muutama aktiivi ja hallituksen kokoaminenkin on vaikeaa. Punkmuseolla ei ole sellaista ongelmaa. Kokouksiin osallistuu aina paljon väkeä.”
Pysyvyys
Punkmuseon toiminta tavoittelee pysyvyyttä. Se liittyy kaikkeen tiloista toiminnan jatkuvuuteen ja siinä on omat haasteensa.
”Punkmuseo saa olla Helsingin Graniittitalossa ainakin kuluvan vuoden loppuun, mikä on meille varsin pysyvä ratkaisu. Se on tukikohta, jossa arkistoidaan materiaalia ja rakennetaan näyttelyitä.”
Museopunkkareiden toimenkuvat eivät ole jähmeitä. Kaikenlaista työtä tehdään ristiin rastiin.
”Minulla ei ole tyypillistä työpäivää Punkmuseossa. Teen Roll FM:llä siihen liittyvää radio-ohjelmaa, jossa on tietyt rutiinit, mutta muuten työ on silppuluonteista.”
”Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa Punkmuseossa voisi työskennellä täysipäiväisesti ja palkattuna. Se myös mahdollistaisi museon edelleen kehittämisen.”
Jalkautuminen
Palm tekee kulttuurialan silpputöitä Punkmuseossa, toimittajana, valokuvaajana ja oppaana. Hänen töissään on tärkeää jalkautua.
”Käyn valokuvaamassa muun muassa Punkmuseon järjestämiä tapahtumia. Jalkautumiseen liittyy halu päästä lähelle Punkmuseon yleisöä ja niitä, jotka haluavat mukaan toimintaan. Yksittäisen ihmisen pieni kommentti saattaa kasvaa näyttelyksi tai julkaisuksi.”
Myös museo voi jalkautua.
”Meillä on ollut pop up -näyttelyitä, eli näyttely on saatettu pystyttää vaikka hylättyyn liikehuoneistoon.”
Punkmuseon kokoelma kattaa kymmeniä tuhansia esineitä fyysisesti tai digitoituna. On äänitteitä, videoita, kirjeenvaihtoa, lehtiä ja valokuvia. Kokoelmaa täydennetään jatkuvasti.
”Meille voi lahjoittaa materiaalia tai me voimme lainata sitä digitoitavaksi. Lainaaja saa takaisin omansa sekä digitoidun version.”
Punk ei ole pelkkää museokamaa. Kun menee lähelle, sen näkee olevan vahvasti elossa.
”Äskettäin Oulunkylän nuoret järjestivät Punkmuseon tapahtuman, jossa soitti nuorten punkbändi. Nykyisin musiikin diversiteetti on huomattavasti laajempi kuin ennen. Punkin sisältä löytyy yllättäviä genreyhdistelmiä.”