Kymenlaakson museon kokoelmista vastaavalla intendentti Vesa Alénilla on pitänyt viime kuukausina kiirettä. Merikeskus Vellamossa aukeaa 11. huhtikuuta täysin uudistettu Turvanasi merellä -näyttely, joka kertoo merivartijoiden työstä.
Näyttelyprojekti on työllistänyt paljon Alénin johtamaa pientä kokoelmatiimiä, johon kuuluu kuva-arkistosta vastaava tutkija, konservaattori ja museomestari sekä satunnaisesti määräaikaisia työntekijöitä.
”Käymme läpi kaikki näyttelyn esineet. Ne, jotka näyttelyssä ovat aiemmin olleet ja ne, jotka sinne uusina lisätään. Konservaattorimme katsoo, että esineet ovat kunnossa ja minä valokuvaan esineet sekä tallennan luettelointitietoja.”
Alénin tiimi huolehtii, että Kymenlaakson museon yhteydessä toimivan Merivartiomuseon näyttelyn esineet ja niiden tiedot ovat esittämiskelpoisia. Työn myötä yleisö löytää esineet myös hakupalvelu Finnasta, jonka merkitys kokoelmien yleisölle saataville saattamisessa on tullut yhä tärkeämmäksi.
”Kokoelmistamme vain 0,7 prosenttia on esillä. Näyttelyssä yhden esineen näkee tuhansia ihmisiä, Finnassa taas yksi ihminen näkee tuhansia esineitä. Palvelu on erittäin onnistunut esimerkki tietotekniikan hyödyntämisestä kokoelmatyöntekijän näkökulmasta.”
Pitkäjänteisyys
Alénin urapolku on ollut hyvinkin suora alkua lukuun ottamatta. Hän nimittäin opiskeli 1990-luvun alussa arkeologiaa, mutta totesi jo opintojen alkuvaiheessa, ettei se ollut hänen hänen juttunsa.
Työharjoittelu Pohjanmaan museossa Vaasassa avasi silmät museoalalle, jota hän ei ollut osannut pitää edes vaihtoehtona siihen saakka.
”Kuvittelin, että museossa työskentelee vain lipunmyyjä. Se on usein nykypäivänäkin ihmisten ainoa kontakti museoiden henkilökuntaan. Olin ihmeissäni siitä, miten monipuolista museotyö lopulta onkaan.”
Työtehtävät harjoittelupaikassa liittyivät sattumalta esinekokoelmiin, mutta kokoelmatyö osoittautui sopivan hyvin Alénin luonteelle.
”Kokoelmatyössä vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja kykyä ajatella kauas. Esimerkiksi näyttelyiden suunnittelussa hyödyksi taas ovat erilaiset ominaisuudet, kuten kekseliäisyys ja luovuus.”
Harjoittelun jälkeen Alén työskenteli määräaikaisissa työsuhteissa eri puolella Suomea, kuten Lapin maakuntamuseossa Rovaniemellä ja Tornionlaakson museossa. Kaikkia työnkuvia ovat yhdistäneet kokoelmat.
”Museologinen osaaminen luo kivijalan työllemme, mutta konkreettinen tekeminen opitaan työssä. Kokemuksen saaminen vaatii usein joustavuutta ja mahdollisuutta muuttaa satojen kilometrien päähän työn perässä. Se on alan haittapuoli.”
Monipuolisuus
Alén ja hänen tiiminsä työskentelevät kolme päivää viikossa kokoelmakeskuksessa ja kaksi päivää Merikeskus Vellamossa. Keskisuurissa ja pienissä museoissa kokoelmatyöntekijät tekevät Alénin mukaan lähes aina kaikenlaisia työtehtäviä.
”Meillä on lusikka niin monessa sopassa, että on vaikeaa nostaa yhtä yksittäistä asiaa, joka työssä korostuisi.”
Kokouspainotteiset päivät Vellamossa ovat tärkeä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa, kun taas kokoelmakeskuksella työtä tehdään tietokoneella luetteloinnin ja tietopyyntöjen parissa. Paikallaan Alén ei kuitenkaan pysy pitkään.
”Olen paljon liikkeessä. Luettelointi on monivaiheista. Haen, nostelen ja siirtelen esineitä. Kun valokuvaan esineitä, kiipeän ylös ja alas tikkaita.”
Työssäni yritän jatkuvasti parantaa luetteloinnin laatua kohentamalla esineiden kontekstitietoja ja täydentämällä tietoja laadukkailla valokuvilla.
Joskus myös poistot kokoelmista voivat nostaa kokoelmien laatua. Yksi esimerkki kokoelmatiedon jalostamisesta on projekti, jossa Alénin tiimi kartoitti kokoelmiin tallennetut kangaspuut ja niiden osat.
”Kasasimme toistakymmentä palasina säilytettyä kangaspuuta. Kokoelmista poistettiin ne, joista puuttui osia ja kontekstitiedot. Jäljelle jäi lopulta muutamat hyvät kangaspuut, joiden rakentajista ja käyttäjistä meillä oli paljon tietoa.”
Tehokkuus
Alén on uransa aikana käyttänyt ainakin kuutta erilaista museotietojärjestelmää ja ollut mukana kolmessa migraatiossa, jossa tietoja on siirretty järjestelmästä toiseen.
Hän jakaa vuosien varrella karttunutta osaamistaan mielellään ja esimerkiksi Alénin laatimat luettelointiohjeet on annettu käyttöön myös toisille toimijoille.
”Yhteistyö museoiden kokoelmien ja tietojärjestelmien välillä on paitsi äärimmäisen tärkeää myös tehokasta. Museoilla ei ole varaa kilpailuasetelmiin tai nurkkapatriotismiin. Se on mennyttä aikaa.”
Yhtenäisellä tavalla laaditut ja laadukkaat kokoelmatiedot auttavat museoiden lisäksi myös yleisön oikean tiedon äärelle.
”Tässä meillä museoilla on edelleen paljon tehtävää. Luettelointia tulee yhdenmukaistaa, jotta esimerkiksi kaikki Finnassa oleva tieto tulee löydetyksi ja hyödynnetyksi.”
Kriittisyys
Alénin työhön kuuluu toistuvasti kuolema. Museoiden kokoelmat karttuvat pääasiassa silloin, kun joku on menehtynyt ja omaiset ovat yhteydessä vaaliakseen läheisen muistoa lahjoittamalla esineitä museon kokoelmaan.
Esimerkiksi tilanne, jossa museon työntekijä menee kuolleen asunnolle, on omaiselle usein hyvin arkaluontoinen ja ainutlaatuinen. Vuorovaikutus yksityisessä sfäärissä omaisten kanssa vaatii kokoelmatyöntekijältä tahdikkuutta ja ihmistuntemusta.
”Näyttelyiden parissa työskentelevät kohtaavat suuria asiakasmääriä päivittäin pinnallisesti. Kokoelmatyössä asiakaskohtaamiset ovat päinvastaisia. Kontakteja on vähän, mutta ne voivat olla hyvinkin intensiivisiä emotionaalisesti.”
Kokoelmatyön ja näyttelyiden parissa työskentelyä erottavat Alénin mukaan myös epäonnistumisen eri tasot. Asiakas huomaa usein välittömästi vaikkapa opastuksella tehdyn virheen ja se on nopeasti korjattavissa.
”Kokoelmatyössä tehdyt virheet jäävät taas usein huomaamatta pahimmillaan vuosikymmeniksi ja tehdyn virheen vakavuus kasvaa koko ajan. Kokoelmatyössä ei saa epäonnistua.”
Kohdatessaan lahjoittajia kokoelmatyöntekijän täytyy ajatella kriittisesti ja muistaa kokoelmien kartoituksen tavoitteet sekä mitä esineitä museolla jo on. Museon tietojärjestelmään tulee nykyään kirjata myös perustelut siitä, miksi esine on kokoelmiin otettu.
”Kokoelmatyössä on kaksi sääntöä: Koskaan ei saa sanoa myöhemmin, sillä sitä hetkeä ei tule. Toinen on kyky sanoa kohteliaasti ei.”