Museoilmiö
Syvennymme museoalan polttavimpiin ilmiöihin ja puheenaiheisiin
Sata vuotta Reidaria – oudoksutusta taiteilijasta nykyajan ilmiöksi
Reidar Särestöniemi oli pitkään taidepiirien hyljeksimä mutta suuren yleisön rakastama. Nyt, 44 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, hänen taiteensa kiinnostaa enemmän kuin koskaan.
12.5.2025
Saamelaismuseo Siidan ainutlaatuinen yhteisötyö kerää kiitosta
Saamelaismuseon yhteisötyö edustaa uutta museotoiminnan suuntaa, jossa museo ei ole pelkästään tiedon säilyttäjä. Se on myös aktiivinen osa yhteisöä sekä paikka, jossa perinnetieto ja kulttuurinen itseymmärrys voivat vahvistua ja siirtyä sukupolvelta toiselle.
28.2.2025
Museohankkeita meiltä ja muualta – museosatsaukset kannattavat
Museot ovat suosittuja käyntikohteita, ja niiden merkitys paikkakunnan maineelle voi olla suuri. Siksi ei ole ihme, että meneillään on monta suurta museohanketta eri puolilla Suomea. Mutta moniko hankkeista keskittyy korjaamaan vanhaa uudisrakentamisen sijaan?
20.1.2025
Mistä rahat museoille, kun sekä kuntien että valtion talous sakkaa?
Museoalalla odotetaan hallituksen talouslinjauksia epätietoisuuden vallassa. Hallitus on ilmoittanut jopa 150 miljoonan euron leikkauksista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. Liipasimella ovat sekä valtionosuudet että -avustukset. Museot ovat kunnille usein kokoaan suurempia, mutta mistä löytää rahat, kun talous on tiukilla?
10.6.2024