Avajaisiltana lokakuussa 2026 Oulun Museo- ja tiedekeskus Tiimassa näyttää siistiltä ja viimeistellyltä. Rakennuksessa on kuitenkin jotakin hyvin tuttua, torni kohoaa samalla paikallaan kuin ennenkin.
Minulle ja monelle muulle Oulussa kasvaneelle torni tuo ensimmäisenä mieleen lapsuuden Tietomaan. Se oli paikka, josta ei olisi malttanut lähteä pois. Kaikkea sai kokeilla ja ihmetellä, matka lasihissillä oli elämys. Pohjois-Pohjanmaan museossa Ainolan puistossa jännitys syntyi eri tavalla. Museo tuntui arvokkaalta paikalta, jossa menneisyys oli läsnä ja jossa kuului pysähtyä katsomaan, lukemaan ja oppimaan.
Nyt nämä kaksi oululaisille tuttua maailmaa kohtaavat saman katon alla. Mutta mitä uudelta museolta odotetaan?

Osaksi kaupungin identiteettiä
Museo- ja tiedekeskuksen avautuminen osuu hetkeen, jolloin kulttuurilla on näkyvä rooli kaupungin kehittämisessä. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 ei ole ollut vain tapahtumien kokonaisuus, vaan laajempi kaupunkikehityshanke, jonka tavoitteena on vahvistaa Oulun ja koko pohjoisen alueen identiteettiä.
Oulun kulttuurijohtaja Katariina Kummala näkee Tiiman ilmentävän kaupungin pitkäaikaista vahvuutta:
”Tiiman konsepti yhdistää historian, tieteen, kulttuurin ja teknologian samaan eli ajoitus uuden museo- ja tiedekeskuksen avaamiselle ei voisi olla osuvampi. Meillä on odotukset korkealla sekä näyttelyn sisältöjen että kävijämäärien suhteen.”
Taustalla on Oulu2026-vuoden kantava ajatus kulttuuri-ilmastonmuutoksesta. Kummalalle se tarkoittaa paitsi uusia kulttuuritiloja myös laajempaa muutosta siinä, millainen merkitys kulttuurille kaupungissa annetaan.
”Meillä on selkeästi ymmärretty, että infra luo puitteet kiinnostaville sisällöille ja yhteistyömahdollisuuksille ja sitä myöten myös asukkaiden aktiiviselle, henkisesti rikkaalle elämäntavalle ja kaupunkikehitykselle. Tämä muutos on positiivinen kehä, joka ruokkii itse itseään.”
Kummalan mukaan Tiima on konkreettinen paikka, jossa tehdään näkyväksi Oulun kaupunkistrategian tavoite juurruttaa kulttuuripääkaupunkivuoden perintö. Sen odotetaan olevan myös Pohjois-Suomen ympärivuotinen vetovoimakohde, joka tuo Ouluun matkailijoita ja vahvistaa kaupungin tunnettuutta.
Merkityksellisyyttä, ei vain elämyksiä
Museo- ja tiedekeskus Tiiman projektipäällikkö Karoliina Autereen mukaan ihmiset etsivät museosta ennen kaikkea merkityksellisyyttä:
”Pelkkä tiedon välittäminen ei enää riitä, vaan ihmiset haluavat löytää yhteyksiä oman elämänsä, ympäröivän yhteiskunnan ja historian välille. He haluavat oppia ja saada tietoa, mutta myös viihtyä, osallistua, kokea ja tunnistaa museon kertomuksista jotakin itsestään.”
Autereelle elämys on pikemminkin mahdollinen alku oppimiselle. Se voi herättää uteliaisuuden, tunteen tai kysymyksen, kun taas tieto auttaa asettamaan kokemuksen laajempaan yhteyteen.
”Sivistyskään ei tällöin tarkoita vain uuden tiedon omaksumista, vaan kykyä tarkastella asioita eri näkökulmista, tunnistaa omia ennakkokäsityksiä ja ymmärtää toisten kokemuksia.”
Tiiman Oulu: Tarinani -näyttelyssä tätä on pyritty toteuttamaan moniaistisesti. Kävijä voi lähestyä sisältöjä kuunnellen, tunnustellen ja haistaen, tunnistaa tuttua ja kohdata vierasta. Autere muistuttaa, ettei onnistuneen museokokemuksen tarvitse edes olla miellyttävä.
”Elämyksen arvo voi olla myös siinä, ettei kävijä saa valmista vastausta vaan lähtee museosta uuden kysymyksen kanssa. Joskus juuri se on merkittävin oppimisen hetki.”

Kävijöiden rakentama museo
Tiimassa kävijän roolia on pyritty muuttamaan jo ennen ovien avautumista. ParasRakas museo -konseptiuudistuksessa yli 600 oululaista osallistui kahden vuoden aikana yhteiskehittämistyöpajoihin. Autereen mukaan kyse ei ollut valmiiden suunnitelmien kommentoinnista, vaan osallistujat vaikuttivat siihen, millaisia aiheita ja näkökulmia museossa käsitellään.
Työpajojen jälki näkyy erityisesti Oulu: Tarinani -näyttelyssä. Perinteisen paikallishistorian, merkkihenkilöiden ja tapahtumien rinnalle on tuotu erilaisia oululaisuuksia, arkisia kokemuksia, muistoja ja ristiriitoja.
”Emme halunneet tehdä näyttelyä, joka kertoo ihmisille, millainen heidän kaupunkinsa on. Halusimme tehdä museon, jossa ihmiset voivat tunnistaa oman Oulunsa, kohdata toisten Oulut ja osallistua siihen, millaiseksi yhteinen tarinamme muodostuu.”
Yhteiskehittäminen nostaa kuitenkin esiin myös kysymyksen vallasta. Autereen mukaan kaikkea päätösvaltaa ei voida siirtää yleisölle ja museoammattilaisilla säilyy vastuu esimerkiksi tiedon luotettavuudesta, kokoelmista, saavutettavuudesta ja eettisistä ratkaisuista.
”Yhteiskehittämisessä on tärkeää olla rehellinen vallasta. On tunnistettava, kuka lopulta päättää, kenen ääni kuuluu ja millä perusteilla erilaisia ehdotuksia viedään eteenpäin.”
Kun yleisö ei ole enää vain valmiin tiedon vastaanottaja vaan keskustelukumppani ja toisinaan myös sisällön tekijä, asiantuntijuus saa rinnalleen uusia vaatimuksia.
”Museoammattilaiselta tarvitaan yhä enemmän kykyä kuunnella, fasilitoida, rakentaa luottamusta ja tunnistaa erilaisia tietämisen tapoja. Tehtävämme on yhä enemmän mahdollistaa, yhdistää ja tehdä tilaa erilaisille äänille.”
Museo, joka ei halua mahtua määritelmään
Museo- ja tiedekeskuksen johtaja Pekka Olsbon mukaan museot ovat kehittymässä entistä monipuolisemmiksi. Ne katsovat kulttuuria avoimemmin aikana, jolloin museoiden mahdollisuus kertoa moniäänisiä tarinoita ei ole kaikkialla maailmassa itsestäänselvyys.
”Museoilla on valtaa vaikuttaa niihin tunteisiin ja tarinoihin, joilla kansalaisten identiteettiä rakennetaan.”
Tiimassa monipuolisuutta on lähdetty rakentamaan rikkomalla rajoja. Tiima kutsuu itseään museo- ja tiedekeskukseksi, mutta Olsbon mukaan määritelmästä pyritään samalla tietoisesti irti.
”Pyrimme olemaan rohkeita ja ajattelemaan toimintaamme ilman sitä rajaavia määritelmiä. Tiima asettuu siinä mielessä ainakin perinteisen museo- tai tiedekeskusajatuksen ulkopuolelle.”
Tämä antaa mahdollisuuden ajatella näyttelytoimintaa uudella tavalla. Taideteosta voidaan esimerkiksi tarkastella syvemmin interaktiivisessa VISIO-elämystilassa tai sen taustalla olevaa tieteellistä tietoa avata toiminnallisen kohteen avulla.

Elämys syntyy myös tekemällä
Uudenlaisesta konseptista huolimatta kävijöiden odotukset eivät suuntaudu Oulussa vain tulevaan. Tiiman avautumista edelsi pitkä ajanjakso, jolloin kaupungissa ei ollut kulttuurihistoriallista museota eikä tiedekeskusta toiminnassa.
Siksi uusiin kokemuksiin sekoittuu Olsbon mukaan myös nostalgiaa. Ihmiset haluavat löytää uudesta Tiimasta jotakin tuttua. Samalla museot kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta yhä moninaisempien elämysten kanssa.
Olsbo muistuttaa, että museot ovat jo nyt suositumpia kuin koskaan. Muuttua niiden silti täytyy, mutta kaikkea uutta ei hänen mukaansa kannata ottaa käyttöön vain uutuuden vuoksi. Tämä koskee erityisesti digitaalisuutta.
”Digitaaliset kokemukset ja elämykset ovat oikealla paikallaan vain silloin, kun ne luovat oikeasti jotain merkityksellistä lisäarvoa kävijälle.”
Tiimassa digitaalisten elämysten rinnalle halutaan nostaa jotakin hyvin konkreettista.
”Kun informaatio rakennetaan esimerkiksi yhteisöllisen, kehollisen, interaktiivisen pelin muotoon, mahdollistaa se yhdessä oppimisen ja kokemuksen. Kehollinen muisti, käsillä tai jaloilla tekeminen mahdollistavat kävijän oman oivaltamisen, ja silloin olemme oppimisen ytimessä.”
Elämys voi olla tapa houkutella ihminen tiedon äärelle, mutta ratkaisevaa on, mitä tapahtuu ensimmäisen vaikuttavan kokemuksen jälkeen.
Museo ei valmistu koskaan
Avajaisiltana Tiima näyttää valmiilta, mutta todellisuudessa uuden museo- ja tiedekeskuksen kiinnostavin vaihe on kuitenkin vasta alkamassa.
Katariina Kummala muistuttaa, että kulttuuripääkaupunkivuoden tärkein perintö ei välttämättä ole rakennuksissa tai yksittäisissä tapahtumissa.
”Upeinta on ollut huomata yhteinen tahtotila ja sitoutuminen yhteistyöhön niin päättäjien, viranhaltijoiden, kulttuuritoimijoiden, kumppanikuntien kuin yleisönkin osalta. Tällä asenteella kulttuuri-ilmastonmuutos jatkuu vääjäämättä myös toteutusvuoden jälkeen.”
Sama ajatus sopii museoon. Tulevaisuuden museota ei rakenneta vain avajaispäivää varten, vaan sen on pystyttävä muuttumaan. Se, mikä tänään tuntuu uudelta ja elämykselliseltä, on muutaman vuoden kuluttua tuttua.
”Emme ajattele, että museo tai näyttely olisi koskaan täysin valmis. Yhteiskunta, kaupunki ja ihmiset muuttuvat, ja museon pitää muuttua niiden mukana. Oulu: Tarinani -näyttely onkin rakennettu modulaariseksi, jotta sisältöjä voidaan päivittää, uusia näkökulmia nostaa esiin ja ajankohtaisiin ilmiöihin reagoida”, Karoliina Autere sanoo.
Ehkä sama pätee kysymykseen siitä, mitä ihmiset museolta haluavat. Ihmiset etsivät museosta eri asioita eri aikoina. Tulevaisuuden museon tärkein ominaisuus saattaakin olla kyky muuttua menettämättä samalla käsitystä siitä, miksi se on olemassa.