Vain museossa kokoelmat kantavat tietoa tulevaisuuteen
"Kokoelmien ympärille kietoutuva ja niihin liittyvä asiantuntijatyö erottaa museon elämyspalvelusta", sanoo Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.
"Kokoelmien ympärille kietoutuva ja niihin liittyvä asiantuntijatyö erottaa museon elämyspalvelusta", sanoo Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.
Museoilmiö
Kansainvälistä ilmapiiriä työyhteisössä voi rakentaa avoimuudella
Kun museoiden työyhteisöihin kuuluu aiempaa enemmän eri kulttuureista tulleita työntekijöitä, on tärkeä varmistaa, ettei kukaan jää ulkopuoliseksi. Siksi EMMA – Espoon modernin taiteen museon työyhteisö on nykyisin kaksikielinen. Uusi museonjohtaja muistuttaa, että kansainvälisen ilmapiirin rakentamiseksi tarvitaan avoimuutta ihmisten erilaisuutta kohtaan.
"Laaja-alainen luottamus ei tee museoista neutraaleja, vaan lisää niiden vastuuta", sanoo valtio-opin ja taloussosiologian dosentti Aki Koivula.
Teksti: Aki Koivula